Valmistuminen lisensiaatiksi
Lääketieteen lisensiaatin tutkinnon laajuus on 360 opintopistettä ja kesto noin 6 vuotta, hammaslääketieteen lisensiaatin 330 opintopistettä ja kesto noin 5,5 vuotta.
Kun kaikki lisensiaatin tutkintoon kuuluvat opinnot on suoritettu ja suoritukset näkyvät opintorekisterissä, voit täyttää valmistumishakemuksen Pepin Valmistuminen-palvelussa.
Valmistautuminen valmistumiseen
- Tarkista oman tiedekuntasi ja tutkinto-ohjelmasi valmistumiseen liittyvät aikataulut ja mahdolliset lisäohjeet esimerkiksi alta löytyvästä Sinulle-sisällöstä.
- Kaikki tutkintoon kuuluvat opintosuoritukset tulee olla tehtynä ja valmistumishakemus tehdä kaksi viikkoa ennen tutkinnon myöntämispäivää.
- Valmistumispäivä on aina kuukauden viimeinen päivä (myös 31.7.), paitsi joulukuussa, jolloin valmistumispäivä voi olla myös 18.12.
- Aloita valmistumiseen liittyvien opintojen tarkistus hyvissä ajoin ennen tavoiteltua valmistumisajankohtaa.
Varmista, että kaikki tutkintoon kuuluvat opinnot on suoritettu ja suoritukset näkyvät opintorekisterissä. - Varmista, että valmistumisvaiheen HOPS on hyväksytty Pepissä.
- Muista ilmoittautua kypsyysnäytteen toteutukselle Pepissä. Ohjeita kypsyysnäytteeseen liittyen löydät verkkosivulta.
Hakuprosessi Pepissä
Valmistumishakemus täytetään Pepin Valmistuminen-palvelussa, ja hakuprosessi etenee kahdessa vaiheessa:
TARKISTUSVAIHE:
– Ilmoita halukkuutesi valmistua, vastaa valmistumisvaiheen kyselyyn ja kuittaa, että olet tarkistanut antamasi tiedot.
– Kun hakemuksesi ja opintosi on tarkistettu, saat tiedon mikäli hakemuksesi vaatii täydennyksiä tai korjauksia. Jos hakemuksesi ei vaadi muutoksia, se etenee automaattisesti viimeistelyvaiheeseen.
VIIMEISTELYVAIHE:
– Valmistumiseen liittyvät tiedot tarkistetaan lopullisesti.
– Saat vahvistuksen hakemuksen hyväksymisestä sekä valmistumispäivästä.
Huom! Valmistumispäivä ei ole sama kuin tutkintotodistuksen toimituspäivä. Todistus on saatavilla noin 2–3 viikon kuluttua valmistumisesta valmistumisruuhkasta riippuen.
Muut huomiot
- Tutkintoa täydentäviin opintoihin haetaan Pepin valmistumishaun yhteydessä.
- Jos sinulla on kysyttävää tai epäselvyyksiä opintosuorituksiin liittyen, voit olla yhteydessä osoitteeseen study.medicine@oulu.fi.
Sinulle
Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Luonnontieteellinen tiedekunta
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Teknillinen tiedekunta
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Humanistinen tiedekunta
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Lääketiede
Laillistaminen lääketieteen lisensiaatin tutkinnon perusteella
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira myöntää hakemuksesta henkilölle, joka on suorittanut lääkärin ammattiin johtavan peruskoulutuksen Suomessa, oikeuden harjoittaa lääkärin ammattia laillistettuna ammattihenkilönä (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta 312/2011, 4§). Ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisen yhteydessä valmistunut lääketieteenlisensiaatti merkitään Valviran ylläpitämään terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin (Terhikki).
Laillistus lääketieteen lisensiaattitutkinnon jälkeen
Hammaslääketiede
Laillistaminen hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnon perusteella
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira myöntää hakemuksesta henkilölle, joka on suorittanut hammaslääkärin ammattiin johtavan peruskoulutuksen Suomessa, oikeuden harjoittaa hammaslääkärin ammattia laillistettuna ammattihenkilönä (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta 312/2011, 4§). Ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisen yhteydessä valmistunut hammaslääketieteen lisensiaatti merkitään Valviran ylläpitämään terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin (Terhikki).
Perustutkinnon pohjalta tapahtuva laillistus koskee hammaslääkäreitä, jotka aloittavat hammaslääkärin tutkintoon johtavat opintonsa 1.8.2011 ( Laki yliopistolain 40§:n muuttamisesta 315/2011) tai jotka siirtyvät opiskelemaan 1.8.2013 lähtien 5,5 vuoden (330 op) pituiseen hammaslääkärin tutkintoon, johon sisältyy kuuden kuukauden pituinen käytännön syventävä harjoittelu ( muutos asetukseen yliopistojen tutkinnoista 351/2011). Hammaslääkäreille, jotka suorittavat yliopistolain 558/2009 mukaisen hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnon, myönnetään itsenäiset hammaslääkärin oikeudet 9 kuukauden terveyskeskuspalvelun jälkeen.
Laillistus hammaslääketieteen lisensiaattitutkinnon jälkeen
Huomaathan, että oikeus työskennellä opiskelijana on voimassa 30 päivää valmistumisesta.
Biokemia
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Maantiede
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Biologia
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Fysikaaliset tieteet
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Aineenopettajakoulutus, LuTK
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Laskennallinen biologia ja data-analyysi
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Matemaattiset tieteet
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Prosessi- ja ympäristötekniikka
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Tuotantotalous
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Aineenopettajakoulutus, kemia
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Arkkitehtuuri
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Geotieteet
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Kaivos- ja rikastustekniikka
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Kemia
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Konetekniikka
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Aineenopettajakoulutus, HuTK
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Arkeologia
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Englannin kieli
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Historia
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Informaatiotutkimus
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Kirjallisuus
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Kulttuuriantropologia
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Logopedia
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Saksan kieli ja kulttuuri
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Ruotsin kieli
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Suomen kieli
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Saamelainen kulttuuri
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Tiedeviestintä, FM
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Saamen kieli
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Tieteiden ja aatteiden historia
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Aineenopettajakoulutus
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Oppimistieteet
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Luokanopettaja
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Psykologia
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Learning, Education and Technology
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Musiikkikasvatus
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Erityispedagogiikka
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Intercultural Teacher Education
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Varhaiskasvatus
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Kasvatustiede ja kasvatuspsykologia
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Education and Globalisation
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Business Analytics MSc (Tech)
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Digitalisation, Computing and Electronics
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Elektroniikka ja tietoliikennetekniikka
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Lääketieteen tekniikka
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Tietojenkäsittelytiede
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Tietotekniikka
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Epidemiologia ja biolääketieteellinen datatiede
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Hyvinvointitekniikka
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Lääketieteen tekniikka TtM
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Terveystieteet
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Kauppatieteet KTK
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
International Business Management (BSc EBA)
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Kansainvälisen liiketoiminnan johtaminen (KTM)
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Laskentatoimi (KTM)
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Liiketoiminta-analytiikka (KTM)
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Markkinointi (KTM)
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Rahoitus (KTM)
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Taloustiede (KTM)
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.
Kauppatieteet KTM
Noudata yllä olevaa yleistä ohjetta.