Yliopiston hallitus päätti avata vararehtorien haun
Toisessa tehtävässä vastuualueena on tutkimus ja toisessa yhteistyösuhteet ja innovaatiotoiminta. Toimikausien pituus on viisi vuotta, 1.7.2025–30.6.2030.
Rehtori päättää valmisteluryhmästä, jonka tehtävänä on viimeistellä hakukuulutukset ja päättää tarkemmasta valintamenettelystä sekä valmistella rehtorin valintaesitys hallitukselle huhtikuussa 2025 pidettävään kokoukseen.
Oulun yliopistossa on yhteensä kolme vararehtoria. Koulutuksen vararehtorin Mirja Illikaisen toimikausi jatkuu 28.2.2029 saakka.
Oulun yliopiston hallitus nimesi keskuudestaan ryhmän valmistelemaan uusien jäsenten valintaa Oulun yliopiston tukisäätiön hallitukseen erovuoroisten jäsenten tilalle. Ryhmään kuuluvat Mikko Ayub, Tua Huomo ja Tiina Rajala. Ryhmä tuo esityksensä hallituksen hyväksyttäväksi. Oulun yliopiston tukisäätiön tilintarkastusyhteisöksi vuodelle 2025 hallitus valitsi BDO Oy:n.
Hallitus päätti oman toimintansa vuosikellosta sekä keskusteli yliopiston rehtorin ensimmäisen vuoden toiminnan painopisteistä ja tavoitteista.
Hallitus merkitsi tiedoksi hallituksen talousvaliokunnan raportoinnin. Marko Huttula valittiin talousvaliokunnan jäseneksi kaudelle 29.1.–31.12.2025 hallituksesta eronneen Johanna Uusimaan tilalle.
Hallitus nimesi kiinteistöstrategiatyön ohjausryhmään seuraavat hallituksen jäsenet: Mikko Ayub, Jukka Hiltunen, Pertti Korhonen, Lotta Pennala, Tiina Rajala, Janne Saarikivi ja Terhi Ruuska-Loewald.
Lisäksi hallitus merkitsi tiedoksi yliopiston strategian ja OKM-sopimuksen mittarit ja seurannan.
Hallituksessa aloitti nyt tammikuussa kolme uutta jäsentä, Terhi Ruuska-Loewald, Marko Huttula ja Pauli Väisänen.
Kokouksen jälkeen hallitus tapasi Oulun yliopiston kollegiota.