Dementian äänen kuuleminen: Terapeutin opetus-oppimisprosessi luomalla yhteisiä tarinoita ja kolmiulotteinen hoitosuhde Alzheimer potilaisiin.

Väitöskirjassa tutkittiin Alzheimerin tautia sairastavien iäkkäiden ihmisten terapiaprosessia japanilaisessa hoivakodissa. Paremman hoitosuhteen rakentamiseksi ja samalla paremman hoidon tarjoamiseksi kokenut terapeutti loi aktiivisesti yhdessä Alzheimer-potilaiden kanssa näiden kokemuksia kokoavia yhteisiä tarinoita. Terapeutti synnytti kahdenvälisissä hoitosuhteissa sellaisen dialogisen ympäristön, jossa potilaat pystyivät ilmaisemaan omia ääniään eli kommunikoimaan omia kokemuksiaan erilaisista näkökulmista ja tilanteista käsin. Potilaita autettiin kohtaamaan myös muiden ääniä. Terapeutti kuunteli erittäin huolellisesti potilaiden ääniä yrittäen ymmärtää niiden merkityksiä, osallistui avoimesti etenevään dialogiin heidän kanssaan ja myös haastoi heitä tasavertaisina kumppaneina. Näin rakentuva yhteinen tarina toimi terapeuttisena tai psykologisena työkaluna, jonka avulla potilaiden elämä hoivakodissa ja heidän suhteensa muiden kanssa muodostui merkitykselliseksi.

Dementian hoidossa on laajasti tunnistettu, että pelkkä lääketieteellinen hoito ei ole riittävää, vaan avaintekijänä on hyvä hoitosuhde dementiaa sairastavien ja heitä hoitavien henkilöiden välillä. Tämä on edellytys sen ymmärtämiseksi, mitkä ovat kunkin hoidettavan yksilölliset tarpeet ja miten heidän jäljellä olevia kykyjään voidaan kehittää. Kuitenkin hoitosuhteen merkityksiä ja konteksteja sekä terapeutin erityisosaamista hoitosuhteen luomisessa on pohdittu hyvin vähän. Tutkimuksessa keskityttiin näihin kysymyksiin analysoimalla yhteisen tarinan rakentamisen dialogista prosessia. Eriteltiin laadullisin menetelmin terapiaistunnoissa syntyvien tarinoiden rakenteita ja merkityksiä, terapeutin opetus-oppimisprosessia ja hoitosuhdetta. Aineisto koottiin haastattelemalla kokenutta toimintaterapeuttia ja havainnoimalla hänen hoitoistuntojaan kahden Alzheimer-potilaan kanssa japanilaisessa hoivakodissa kahden vuoden ajan.

Tulokset osoittivat, että hoitosuhde on tärkeä nähdä, ei vain kahdenvälisenä hoitajan ja hoidettavan suhteena, vaan kolmenvälisenä suhteena terapeutin, potilaan ja terapeuttisen työkalun eli tarinoiden kesken. Näin hoitosuhde muuttuu kahdenvälisestä suhteesta suhteeksi, jossa olennaisena välittäjänä on tarinallinen työkalu ja johon myös terapeutin oppiminen vaikuttaa. Tämä tarkoittaa, että kolmenvälinen suhde voi olla yhtenä perustavanlaatuisena viitekehyksenä hoitosuhteen tutkimisessa. Käytännöllisenä sovelluksena terapeuttien koulutukseen tarvitaan työkalun käytön harjoittelua sen oppimiseksi, kuinka luoda kiinnostavia ja vaikuttavia tarinoita potilaiden kanssa ja kuinka ymmärtää potilaiden kokemuksia ja elämää.