Aamuaurinko kurkistaa vanhaan metsään...
Nature conservation
NOT YET TRANSLATED IN ENGLISH
- except texts in pictures!
Luonnonsuojelu-osiossa on seuraavat osat - valitse niistä (tai selaa koko osio):
Biologinen monimuotoisuus (biodiversiteetti) = luonnon eliöissä esiintyvä vaihtelu (lajit, populaatio, ekosysteemi yms.) Lisää: monimuotoisuus! Kun selvitetään jonkin alueen/luontokohteen luonnonsuojelullista arvoa, on tarpeen tutkia myös kohteen biodiversiteetti, ennenkkaikkea lajiston ja kasvipeitteen uhanalaisuus.
Biologinen monimuotoisuus lisääntyy:
- Jos elinympäristö on monipuolinen, esim.: kasvipeitteen monikerroksellisuus (mm. metsä), kahden ekosysteemin rajapinta (mm. metsän ja pellon raja-alue; reunavaikutus). Myös vanha maatalous on lisännyt luontomme monipuolisuutta luomalla uusia elämisympäristöjä lukuisalle joukolle eliölajeja. Niittyjä, ahoja ja/tai peltoja tarvitsevia lajeja on runsaasti mm. perhosten ja lintujen joukossa.
- Jos ekosysteemi on riittävän vanha (lajit ehtivät saapua ja erilaisia ekolokeroita on muodostunut). Kuitenkin ns. pioneerilajit ovat nopeita saapumaan!
- Jos elinympäristön ekologiset olosuhteet ovat vakaat ja suotuisat.
- Jos kasvinsyöjien, petojen ja/tai loisien lajimäärä on suurehko. Tällöin saaliseliöiden välinen kilpailu heikkenee, joten saaliseliöiden geneettinen sopeutuminen/lajimäärä saattaa lisääntyä.
Ekosysteemin nettotuotanto (sato) vähenee monimuotoisuuden ja sukkession myötä. Kliimaksyhteisö käyttää itse kaiken, mitä se tuottaa.
Eliölajiston määrä vähenee yleisesti katsoen kohti pohjoista (kts jälempänä!). Joidenkin eliöryhmien - esim. sammalten ja kahlaajalintujen - lajimäärä kuitenkin kasvaa kohti pohjoista. Tiettyjen lajien yksilöiden lukumäärä saattaa pohjoisessa olla erittäin suuri (mm. eräät hyttyset ja mäkärät). Useiden eläinlajien kannanvaihtelu on pohjoisessa huomatavan suurta. Vastaavasti pohjoisessa ovat yleisiä esim. karut avosuot (nevat) ja karut kangasmetsät. Lehtometsiä ja lettosoita on vähän - nehän ovat lajistoltaan monimuotoisempia kuin karut kasvupaikat.
Endeemisiä (= kotoperäisiä) eliölajeja on pohjoisessa vähemmän kuin etelämpänä. Selkärankaisista tunturisopuli on Fennoskandian pohjoisosissa endeeminen. Selkärangattomia eläimiä saattaa olla useampia. Kasveista taas esim. Pohjanlahdenlauha (Deschampsia bottnica) kasvaa koko maailmassa vain Pohjanlahden rannoilla (kts. kuva!). Muita Perämeren/Pohjanlahden piirissä endeemisiä kasveja ovat mm. perämernesilmäruoho (Euphrasia bottnica) ja perämerenmaruna (Artemisia campestris ssp. bottnica).
Endeemisyys on elävän luonnon näkökulmasta katsoen keinotekoinen määritelmä, koska endeemisen lajiston määrä riippuu siitä, minkä kokoista aluetta tarkastellaan. Mitä isompi alue, sitä enemmän endemiittejä. Valtakunnan rajat eivät yleensä ole luonnon rajoja!
Koko maapallon lajilukumäärä on vielä varsinkin maaperän pieneliöiden ja bakteerien osalta erittäin huonosti tunnettu. Uusia lajeja kuvataan varsinkin hyönteisistä vuosittain tuhansia. Vasta suuremmat selkärankaiset eläimet ja ehkä linnut ovat melko hyvin kuvattuja ja siis tieteessä tunnettuja. Mutta lajien runsaussuhteet maapallon eri osissa ovat vieläkin puuttelisemmin tutkittuja.
Putkilokasvien ja selkärankaisten (jotka tunnetaan eliöryhmistä parhaiten) uhanalaisuusprosentti on Suomessa n. 15%. Uhanalaisia lajeja on eniten metsissämmed (43% uhanalaisista). Se on luonnollista, onhan Suomi ollut metsien maa. Erityisesti ns. vanhoissa metsissä viihtyy joukko uhanalaisia lajeja.
Vanhoja (yli 200 vuotiaita) luonnontilasia metsiä lienee koko Suomessa noin 5% metsistä (Etelä-Suomessa vain n. 0,1%) metsistä. Kovakuoriais- ja kääpälajeista n. 250 lajia elää vain vanhoissa metsissä. Näistä lajeista on jo 15-20% hävinnyt tai melkein hävinnyt.
Kaskeamiskauden jälkeen (1800-luvun lopulla) ei Etelä-Suomessa ole ollut juurikaan vanhoja metsiä, mutta kyllä paljon nuoria koivikoita: nykyisin nekin ovat käymässä vähiin. Etelä-Suomen metsien ikäluokkajakauma oli 1920-luvulla ns. normaalijakauma, eli 50-vuotiaiden metsien osuus oli suurin. Myöhemmin (1980- ja 1990- luvuilla) oli ikäluokkajakauma Etelä-Suomessa tasaisempi (kaikkia ikäluokkia lähes yhtä paljon). Pohjois-Suomessa (linjan Kalajoki-Kuhmo pohjoispuolella) ovat muutokset olleet samansuuntaisia, mutta siellä on yhä vanhoja metsiä, vaikka niitä on myös hävinnyt viime aikoina. Lisää: Vanhat metsät!
In Finland we have about 1200 vascular plant species. There are over thousand lichens species, about 800 species of musci, several thousands of fungi and about 2000 species of algae. Coniferous forests (pine, spruce; see chapter Forests!) and wet mires/peatlands are characteristics of boreal zone (see chapter Peatlands). The amount of forests is about 70% and the amount of marshes is about 30% of the area.
The numbers of species are decreasing to the north (see e.g. regional differences of the forest plants!). There are more herb-rich forests and other eutrophic vegetation types in the south. In the nortern part of Finland more dry forests and mires ('aapa' mires).
In western parts of the province of Oulu there are about 600 vascular plant species and in eastern parts the amount is about 550. In southern parts of the province of Lapland the amount of vascular plant species is about 600-550 and in northern parts the amount is about 450.
Eliölajisto vähenee kohti pohjoista, eteläisiä jää pois, eikä pohjoisia lajeja tule samassa määrin tilalle (kts. allaoleva kartta!). Vrt. myös metsäkasvien alueellisia eroja! Aikanaan on perinteinen maatalous luonut pääasiassa Etelä-Suomeen sopivia uusia (valoisia, puuttomia) elinympäristöja jopa n. 600 eläin- ja kasvilajille. Viime aikoina on tehomaatalous kuitenkin hävittänyt näistä lajeista melkoisen osan. Luonto elää ja muuttuu... Lisää: lintukantojen muutoksia!
Vakinaisten putkilokasvilajien lukumäärä on Oulun läänin länsioissa n. 600 ja itäosissa n. 550. Lapin läänin eteläosissa on vakinaisia putkilokasvilajeja n. 600-550 ja pohjoisosissa n. 450. Nisäkkäitä on Pohjois-Suomessa (kartan mukaan) 20-30 lajia.
Naaleja maailmassa n. 100000 300000, Suomessa vain 5-20 eläintä. Enää ei löydyriittävästi kuolleita poroja naalin syötäväksi, koska petoja ei ole riittävästi. Ja sitäpaitsi naalin kilpailijaksi on tullut kettu. Naali rauhoitettiin v. 1940, mutta silti se nyt on meillä sukupuuton partaalla.
Myös joissakin selkärangattomien eläinryhmissä on sellaisia, joiden levinneisyys on selvästä painottunut joko etelään tai pohjoiseen. Yöperhoset on esimerkki lajiryhmästä, joka painottuu etelän hämärien/pimeiden öiden alueelle (kts. kartta yllä!).
Kiljuhanhia oli 1900- luvun alussa Lapissa tuhansia, nykyisin vain 0-10 paria. Myös mm. tunturikiuru on suuresti harvinaistunut Lapissa. Kiljuhanhen tuhoon on varmaankin pääsyy lajin talvehtimisalueella, Kaspianmeren ympäristössä, jossa aroja on laajalti hävitty.
Huom! Eliöryhmien lajimäärät poikkeavat tässä ja alempana olevassa taulukossa jonkin verran toisistaan.
Samoin ryhmittely on erilainen.
Uusimpien arvioiden/tutkimusten (2004, 'Monimuotoisuuden tutkimusohjelma') mukaan Suomen eliöryhmien määrät ovat nyt seuraavat (-Kaleva 18.11.04):
Vertebrates |
±400 |
Vascularplants |
± 3200 ± 6000 662 221 ± 5000 ± 7000 |
All together |
± 430000 |
Uhanalaisuuden arviointi perustuu tietoihin lajien biologiasta, runsaudesta, levinneisyydestä, kannanvaihteluista ja toteutetuista suojelutoimenpiteistä.
Suomen kaikista eliölajeista on katsottu olevan uhanalaisia noin 10%. Parhaiten tunnemme maamme selkärankaiset eläimet ja nilviäiset, perhoset ja kovakuoriaiset sekä putkilokasvit. Putkilokasvien ja selkärankaisten (jotka tunnetaan hyvin) uhanalaisuusprosentti on n. 15%. Varsinkin selkärangattomissa eläimissä ja itökasveissa (sammalet, levät ja sienet) on vielä paljon selvittämistä. Koko maassa arvioidaan olevan noin 1500-2000 uhanalaista eliölajia.
Elinympäristön pirstoutuminen johtaa tietysti useimmiten myös populaation pirstoutumiseen ja usein myös koko populaation - tai lajinkin - uhanalaistumiseen ja lopulta ehkä sukupuuttoon. Runsaasti uhanalaisia lajeja on ketojen ja niittyjen hyönteisten sekä vanhojen metsien hyönteisten ja kääpien joukossa.
Protecting species Approximately 43,000 species of flora, fauna and fungi can be found in Finland. The Nature Conservation Act automatically protects all species of birds and mammals not specifically listed as game species or unprotected species in the Hunting Act. Some game animals are additionally protected under the Hunting Decree. The Nature Conservation Decree also protects 44 animal species from other species groups, as well as 131 vascular plants and 7 mosses. - Source: www.ymparisto/fi - Updated 10.1.2009/Ministry of Environment.
|
Habitat types protected under the Nature Conservation Act
- Source: www.ymparisto/fi - Updated 6.6.2009/Ministry of Environment. |
Uhanalaisuutta arvioidaan luonnonmaantieteellisen aluejaon perustalta.
Lajien määrälliset kriteerit ovat tärkeässä asemassa.
Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin on koko maan osalta suorittanut Suomen ympäristökeskus (Syke, kts. lähde ylläolevissa kuvissa!).
Luontotyyppejä kuvattiin lähes 400 erilaista, joista n. 50% todettiin uhanalaisiksi. Etelä-Suomessa on enemmän uhanalaista luontoa
kuin Pohjois-Suomessa. Lähes kaikki lehtotyypit todettiin uhanalaisiksi samoin - ehkä yllättäen - karukkokankaat luokiteltiin uhanalaisiksi.
Eniten uhanalaisuutta on perinnebiotoopeissä (mm. erilaisissa niityissä), joista osa on jo kokonaan hävinnyt.
Lisää tietoja luontotyyppien uhanalaisuudesta! Kts. myös metsien suojelukarttaa!
Eniten uhanalaisia lajeja on eniten metsissä, varsinkin vanhoissa metsissä (n. 43% kaikista uhanalaisista elää metsissä, mm. uhanalaisia sieniä ja kovakuoriaisia). Pohjoisessakin on vanhojen metsien osuus viime aikoina huomattavasti vähentynyt. Lahopuu on tärkeä monille uhanalaisille! Vanhoja luonnonmetsiä on Oulun läänin alueella ennen kaikkea Kuhmon eteläosissa ja Sotkamon kaakkoisosissa sekä Koillismaalla ja Lapin läänin pohjoisosissa. Lisää: Oulun- ja Lapin läänien uhanalaiset lajit, kts. julkaisuja: 'Ympäristön tila Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa' sekä 'Ympäristön tila Lapissa'!
Eräitä pohjoisessa tavattavia uhanalaisia eliölajeja: liito-orava, kaakkuri, kotka, pikkutikka, lettorikko, metsänemä, tikankontti, raidantuksukääpä, takkuhankajäkälä ja isopehkiäinen (kovakuoriainen).
Pohjolan suurpedoista ahma ja susi kuuluvat varsinaisiin uhanalaisiin lajeihin, karhu ja ilves ovat ns. silmälläpidettäviä lajeja. Susi ja ahma ovat tuskin viime aikoina määrällisesti meillä lisääntyneet, mutta karhu ja ilves kyllä selvästi. Kts. myös: ahma, susi ja karhu, sekä eläinkuvia!
Naali (joka ei kuulu suurpetoihin) oli viime vuosisadalla yleinen Suomen Lapissa, mutta nyt se on - lähinnä metsästyksen vuoksi - harvinaistunut niin, että niitä on meillä vain muutamia. Naali rauhoitettiin jo v. 1940, mutta silti kannnat ovat romahtaneet. Syiksi arvellaan ravinnon poronraadot, pikkunisäkkäät) vähyyttä ja ennenkaikkea ketun yleistymistä tunturialueella. Kettu surmaa armotta naalin. Lisää: naali!
Kansallispuistot ovat näytteitä Suomelle tyypillisistä ja arvokkaimmista luonnonpiirteistä. Kansallispuiston pinta-alan on oltava vähintään 1000 hehtaaria. Kansallispuistoja voidaan käyttää opetukseen, retkeilyyn ja virkistäytymiseen. Jokaisella on oikeus vapaasti liikkua kansallispuistoissa järjestyssääntöjä noudattaen. Uusia kansallispuistoja on viimeksi perustettu v. 2003 (Repovesi ja Leivonmäki). Ympäristöministeriö valmistelee Pohjois-Suomeen Pallas-Ylläksen kansallispuistoa. Se perustettaisiin yhdistämällä Ylläs-Aakenustunturin vanhan metsän alue ja Pallas-Ounastunturin kansallispuisto.
Tässa ohjelmassa on esitelty - esimerkin omaisesti - vain kolme puistoa.
Kaikki kansallis- ja luonnonpuistomme löydät Metsähallituksen sivuilta.
Luonnonpuistot ovat täysin luonnontilaisina säilytettäviä kohteita, joissa kehitys saa jatkuakin luonnonmukisesti. Luonnonpuistoja voidaan kuitenkin käyttää tutkimustarkoituksiin. Liikuminen niissä on yleensä luvanvaraista.
Erämaalain perusteella on Lapin pohjoisosiin perustettu 12 erämaa-aluetta. Alueet on perustettu erämaaluonteen, saamelaiskulttuurin ja luontaiselinkeinojen turvaamiseksi. Nämä alueet pyritään säilyttämään rakentamattomina ja ilman pysyviä teitä. Soidensuojeluohjelman tarkoituksena on turvata luonnontilaisen suoluonnon säilyminen. Tarkoituksena on säilyttää po. alueiden vesitalous mahdollisimman luonnontilaisena. Soidensuojeluohjelma sisältää yli 170 suota (pinta-ala yli 4100 neliökilometriä). Rantojensuojeluohjelma suojaa merkittäviä ranta-alueita rakentamiselta virkistyskäytön ja maisemansuojelun tarpeisiin. Lintuvesiohjelma puolestaan suojaa edustavimpia vesilintujen levähdys- ja lisääntymisalueita. Kohteita on tätä nykyä noin 300 (n. 900 neliökilometriä). Lehtojensuojeluohjelma säilyttää noin 50 näytettä edustavista lehtotyypeistä ja niiden lajistosta (n. 12 neliökilometriä). Lehtojensuojelualueella ei harjoiteta juurikaan metsätaloudellista toimintaa ehkä puuston harventamista lukuunottamatta. Poronhoito, metsästys, kalastus, marjastus ja sienestys on sallittu. Harjujensuojeluohjelma pyrkii estämään maa-ainesten oton kohdealueillaan, siis jääkauden aikana syntyneellä harjualueella. Mtsätalous, marjastus ja sienestys on sallittu suojelulla harjualueella.
Vanhojen metsien suojeluohjelma pyrkii turvaamaan vanhojen metsien luontoarvoja (mm. tällaisiin metsiin sopeutuneita eliölajeja). Kohteita on toistaiseksi vain vähän (n. 150, 1500 neliökilometriä). Suojelussa vanhassa metsässä saa harjoittaa poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta. Vanhoista metsistä näet pienen väläyksen metsien sukkessiosarjamme lopussa. Käytä siellä oikeanpuoleista vihreää, vanhaan metsään vievää painiketta!
Koskiensuojelulaki suojaa tiettyjä koskialueita rakentamiselta.
Project Mar tähtää Euroopan ja Pohjois-Afrikan parhaiden vesi- ja rantalintujen pesimäalueiden ja muuttolevähdyspaikkojen suojeluun. On epävirallinen suojelusopimus. Liminganlahti kuuluu project Mar ohjelmaan samoinkuin Pohjoismaiden tärkeimpien lintuvesien luetteloon.
Project Aqua suojelee sellaisia tyyppivesistöjä, joissa tehdään jatkuvaa tutkimustyötä. Tämäkin on epävirallinen suojelusopimus.Oulun läänin project Aqua-kohteet ovat Kiiminkijoki, Kitkajärvi ja Oulankajoki.
Natura 2000-ohjelma on EU:n luonnonsuojeluohjelma. Tarkoituksena on rakentaa yhtenäinen eurooppalainen suojelualue-verkosto, joka suojelisi ennenkaikkea uhanalaisia, harvinaisia ja kotoperäisiä eliöitä ja niiden elinympäristöja. Myös mm. muuttolintujen suojelu on tässä ohjelmassa tärkeällä sijalla.
Seutukaavaan on merkitty suojelualueet ja maankäyttötavat. Alla olevaan karttaan on merkitty Lapin läänin erityyppiset suojelualueet.
Suomen metsät (yht. n. 23 milj. ha) jaetaan (lähinnä tilastointia varten) metsämaaksi ja kitumaaksi. Metsämaalla on puuston vuotuinen tuotto vähintään yksi kuutiometri/vuosi ja kitumaalla 0,1 - 1 m3/ha. Lisäksi meillä on ns. joutomaata, jossa puun tuotto on lähes olematonta (alle 0,1 m3/ha). Joutomaat ovat yleensä avosoita, tunturipaljakoita, puuttomia kivikoita yms. Ne siis ovat joutomaita vain puuntuottoa ajatellen, ei muuten!
Eniten suojeltuja metsiä ja metsämaata on Lapissa, kts. myös tilasto pohjoisten metsien suojelutilanteesta!
Etelä-Suomessa on metsien suojelua vaikea totuttaa, koska pääosa metsistä siellä on yksityisessä omistuksessa
eikä valtionmailla, kuten Pohjois-Suomessa. Aluejako tässä kartassa muodostuu samoista luonnonmaantieteellisistä alueista
kuin uhanalaisten eliöiden arvioinnissa.
Tiukasti suojeltuja metsiä ovat mm. kansallis- ja luonnonpuistot, soidensuojelualueet ja Natura 2000 -verkostoon kuuluvat luonnonsuojelulailla toteutettavat alueet. Rajoitetussa metsätalouskäytössä olevat metsät ovat ensisijaisesti metsätalouskäytössä, mutta niitä käsitellään normaalia metsänkäsittelyä lievemmin.
Koko maassa on tiukasti suojeltuja metsämaita 4,1%, Pohjois-Suomessa 7,4%. Koko maassa on suojeltuja metsä-, kitu- ja joutomaita 15,5%, Pohjois-Suomessa 26,9%.
Suojelun määrät riippuvat laskentaperusteista, siis mitä on mukaan otettu.Luvut eivät kerro mitään esim. vanhojen metsien suojelumääristä. Lisää: Vanhat metsät!
Lisää: Metsien hyväksikäyttö! Lisää: Lapin suojametsävyöhyke ja metsien suojelu! Lisää: metsämaaluokat!
Täältä: "Luonnonsuojelun valinnat"
Valitse Päävalikosta haluamasi luontoaihe!