Olet nyt petojen parissa!
Jos haluat muita eläimiä, siirry ensin tänne!
Lihaasyöviä selkärankaisia (= petoja)
Valitse listasta:
Nämä löydät museonisäkkäitten joukosta:
Ja nämä museolintujen joukosta:
Olet nyt petojen parissa!
Jos haluat muita eläimiä, siirry ensin tänne!
Lihaasyöviä selkärankaisia (= petoja)
Valitse listasta:
Nämä löydät museonisäkkäitten joukosta:
Ja nämä museolintujen joukosta:
Ahma on Euroopan suurin näätäeläin, pohjoisten kairojen asukki, joka on aina joutunut väistymään ihmisen tieltä. Nykyisin se onkin uhanalaisimpia eläimiämme, vain rajaseuduilla maan pohjois- ja itäosissa sen kanta on runsaampi; maassamme on nykyisin satakunta ahmaa. Aivan viime vuosina ahmakanta lienee hiukan kasvanut (arvio: noin 150 yksilöä Suomessa). Ruotsin ja Norjan välisellä tunturialueella (pohjoisessa) on ahmoja enemmän. Muita vastaavia suurnisäkkäiden levinneisyyskarttoja löydät täältä.
Ahman ulkoinen rakenne, lyhytjalkaisuus ja tukevuus, sekä väkinäisen näköinen liikkumistapa, lyllertäminen, antavat kenties kuvan kömpelöstä eläimestä, mutta mielikuva on pettävä. Ahma on ketterä ja sitkeä liikkuja; se kiipeilee puissakin näppärästi. Varsinkin uros saattaa hölkätä päivittäin kymmeniä kilometrejä. Ahma jouksee parhaimmillaan n. 35 km/tunti, kun poro saavuttaa jopa lähes 80 km:n tuntinopeuden. Terve aikuinen poro päätyy siis harvoin ahman saaliiksi.
Tassut ovat ruumiin kokoon nähden suuret (helpottaa liikkumista lumella), ja niiden jälkikuvio on karhumainen. Ahma on kanta-astuja; voimakkaiden kynsien painumat erottuvat jäljen etuosassa.
Leuka- ja niskalihakset ovat erittäin vahvat ja suussa on voimakkaat hampaat. Niinpä ahma pystyy kaluamaan talvisin jäätyneitäkin raatoja tai kantamaan suuriakin raadon osia kauemmaksi omaan kätköönsä. Ahma on monipuolinen ravinnonkäyttäjä joskin sen pääravintona ovat pikku nisäkkäät ja talviset raadot. Tyypillistä on että se repii isomman saaliinsa kappaleiksi ja kätkee niitä ravintovarastoiksi, joita se tarkan hajuaistinsa avulla käyttää myöhemmin hyväksi. Se ei ole mikään taitava saalistaja mutta käyttää tilaisuuden aina hyväkseen. Niinpä se saattaa tappaa kevään hankalissa lumioloissa useampiakin poroja piilottaen niiden osia omiin varastoihinsa.
Ahman parittelu tapahtuu alkukesästä, ja ensimmäiset pennut syntyvät alkutalvesta, useimmiten jo helmikuun loppuun mennessä. Ahman sikiönkehitys on viivästynyttä eli hedelmöittynyt munasolu ei heti kiinnity kohdunseinään vaan on irrallaan kohdun sarvissa. Lumipesä, jonka ahma kaivaa joko tunturien rakkakivikkoon tai metsämaastossa vaikkapa kaatuneen puunrungon alle, on vuoraamaton, mutta paksu lumipeite suojaa poikasia talven pakkasilta.
Kts. Ahmasta lisää!
Piekana on hiirihaukan lähisukulainen. Piekana pesii Pohjois-Suomessa, ennekaikkea Tunturi- ja Metsälapissa. Kuitenkin hyvä myyrävuosi saattaa houkutella sen pesimään etelämppänäkin (esim. kesällä 2009 Etelä-Pohjanmaalla ja Savossa). Piekana on vaaleampi ja isompikin kuin hiirihaukka. Siipien alapinnan isot tummat laikut erottuvat hyvin.
Piekanan äänen - väräjävän naukunan - kuulee usein tunturitaivaalla tai pesän lähellä. Pesä on yleensä männyssä tai kalliopahdalla. Samaa pesää saatetaan vuosikausia - jos sopuleita (tai muita pikkujyrsijöitä) alueella riittää.
Sen elämä riippuu suuresti pikkujyrsijäkantojen vaihtelusta. Kun myyrä- ja sopulikannat aika ajoin - yleensä n. 3-5 vuoden välein - ovat huipussaan, voi piekanakin hyvin ja lisääntyy tehokkaasti. Kun pikkunisäkkäitä on vähän, piekana joko laistaa pesimisen tai lähtee vaelluksille etsimään parempia ruokamaita.
Kun piekana munii ensimmäisen munansa, se heti aloittaa hautomisen. Kuoriutuminenkin tapahtuu siis siinä järjestyksessä kuin munat syntyivät. Nuorin poikanen on heikoin, ja saa huonoina myyrävuosina vain vähän ravintoa. Vanhemmat poikaset saattavat syödä sen nälkäänsä.
Piekana on muuttolintu, jonka keväisin näkee usein myös Etelä-Suomessa. Mutta nuo linnut eivät muuta Suomen, vaan Ruotsin ja Norjan Lappiin. Meidän Lappiin lennetään Karjalan yli kaakosta käsin. Talvehtimisalue on Keski- ja Kaakkois-Euroopassa. Piekana tulee Lapiin jo varhain keväthankien aikaan muuttomatkaltaan.
Useat lintulajit (varsinkin haukat, myös piekana) ja eräät muutkin eläimet näkevät UV-säteilyn perusteella myyrien ja muidenkin pikkunisäkkäiden polkujäljet (joissa pikkunisäkkään jättämät hajujäljet heijastavat ultraviolettisäteilyä). Jotkut petolinnut valitsevat pesintäalueensakin ultraviolettisäteilyn yleisyyden perusteella ja arvioivat näkemänsä perusteella, riittäisikö saalista tällä alueella koko pesueelle. Ellei riitä, siirrytään toiselle alueelle.
Osa 'Lihaasyöviä selkärankaisia' päättyy tähän!
Valitse Päävalikosta muu luontoaihe!
