Nyt taigametsiin!

Pohjoisia (= boreaalisia) metsiä (taigametsiä) luonnehtii:

° Puusto on harvaa, matalaa ja hidaskasvuista, puulajeja on vähän.

° Aluskasvillisuus on vähälajista, mutta usein tiheää ja tuuheaa (varvut, sammalet ja jäkälät yleisiä).

° Varsinkin havumetsissä on paljon ikivihreää lajistoa (havupuut, monet varvut, sammalet ja jäkälät).

° Maaperä on vähäravinteista, ravinteiden kierto on hidasta, lehtometsiä on varsin vähän. Podsolimaannos yleinen.

° Koska maaperässä on yleensä niukasti käyttökelpoisia/vaihtuvia ravinteita, on niitä niukasti myös kasveissa.

° Metsien fytomassa ja vuotuinen tuotto ovat pohjoisessa aika vähäisiä.

° Taigametsien eläinlajistokin on aika niukka. Hapan maaperä ja havupuiden pihkaiset neulaset eivät tarjoa ravintoa monillekaan eläinlajeille. (Lauhkean lehtmetsävyöhykkeen metsissä on aivan toisenlainen tilanne!).

Tähän kaikkeen on ilmastollisilla tekijöillä suuri osuus!

Kuva yllä: EMT-tyypin mäntyvaltainen metsä. Kuusamo, Ajakanniemi.

Kuva yllä: Vanhaa kuusettunutta EMT-metsää (Kuusamo, Juuma), jossa runsaasti myös suopursua (Ledum palustre).
Männyn rungoilta (esim. kuvan oikealla sivulla) on poro talvella syönyt luppojäkälät niin ylös saakka kun lumen päältä ulottuu syömään.

Kuva yllä: Noin 250 vuotta vanhaa kuusivaltaisesta HMT -metsää
(ns. paksusammaltyypin metsää)
- Kuusamo, Ampumavaara. Lisää: fytomassatietoja!, epifyytit!

lakimetsa

Kuva yllä: Riisitunturin lakiosan metsänrajan lähistön metsät ovat pääosin tämän kaltaisia karuja
ja harvapuisia paksusammaltyypin (HMT) kuusikoita. Tosin mäntyjäkin kasvaa lakiosissa.
Puut ovat tykyn runtelemia. Lisää kuvia tykystä, kts. kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4 ja kuva 5!

riisintykky

Metsänrajametsää (lähinnä kuusia ja mäntyjä) Posion Riisitunturin lakiosissa. Lymitykkyä on paljon!

Boreaalisen havumetsävyöhykkeen metsät voidaan Suomessa jakaa neljäksi alavyöhykkeeksi: Metsälappi, Peräpohjola, Pohjanmaa ja Etelä-Suomi. Luonnonmaantieteelliset aluejaot Suomessa ja koko Pohjolassakin nojautuvat paljolti metsien ja (soiden) aluejakoihin. Kts. luonnonmaantieteellisiä jakoja!

Tunturilappi on pääosin tunturikoivualuetta (kts. 'Tunturit'!). Tunturikoivumetsien aluskasvillisuus ei paljonkaan eroa muista pohjoisimmista metsistä. Tunturipaljakoidenkin kasvipeite muistuttaa jossain määrin havumetsien aluskasvillisuutta.

Saariselän alueen tunturikoivikkoa, jossa paikoin myös kuusi (Picea abies) vielä kasvaa.
kuvan taustalla, tunturin laella, käy puusto harvaksi; ollaan metsänrajalla.
Kts. metsänraja!

Boreaaliseen havumetsävyöhykkeeseen (= taiga) kuuluvat meillä Etelä-Suomen (= eteläboreaalinen vyöhyke), Pohjanmaan (= keskiboreaalinen vyöhyke) sekä Peräpohjolan ja Metsälapin alueet (jotka molemmat voidaan lukea pohjoisboreaaliseen vyöhykkeeseen). Metsälappi on lähes kokonaan mäntymetsien (osin koivumetsien) aluetta. Lisää: Boreaalinen vyöhyke (taiga)!

Etelän tammivyöhyke ja Lapin Tunturilappi ovat vaihettumisvyöhykkeitä (vrt. Pohjoismaiden aluejako!)

Metsävyöhykkeiden rajat sijoittuvat kartalla samaan tapaan kuin soiden aluejaon rajat.

Suomen metsistä on mäntyvaltaisia n. 50%, kuusivaltaisia n. 30% ja koivuvaltaisia n. 7%. Tietysti on myös alueellisia eroja: mäntyvaltaisia metsiä (kuivia kangasmetsiä) on paljon Pohjois-Suomessa, kuusivaltaisia (tuoreita kangasmetsiä) taas Etelä-Suomessa.

Lehtomaisten metsien osuus Etelä-Suomessa n. 10%, pohjosessa vain n. 2%. Aitoja lehtoja Etelä-Suomessa n. 1%, pohjoisessa olemattoman vähän.

Ns. jalot lehtipuut eivät nykyisin viihdy Pohjois-Suomessa. Pyökin pohjoisraja seurailee lauhkean lehtimetsävyöhykkeen pohjoisrajoja (= nemoraalinen vyöhyke).Tammi puolestaan keskittyy mm. Suomessa hemiboreaaliseen vyöhykkeeseen (= tammivyöhyke), vaikka se on sielläkin nykyisin monin paikoin harvinainen (tammelle sopivat maat on otettu viljelykseen). Vrt. Pohjoismaiden aluejako!

Tervaleppäkin ulottuu vain Lapin eteläosiin. Sensijaan koivulajimme - myös hieskoivu - ulottautuvat aina tunturialueelle saakka. Rauduskoivua ei kuitenkaan tavata juurikaan Inarin alueen pohjoispuolella.

Lapin metsien aluejako on kartassa (oik.) esitetty yksityiskohtaisemmin ja erilaisia nimityksiä käyttäen kuin esim. ylempänä olevassa koko maan metsäkasvillisuuden yleiskartassa. Lisäksi tässä näkyvät laajimmat tunturipaljakat.

Pohjoisen metsänrajan sijainti on jääkauden jälkeen muuttunut ilmaston vaihdellessa. Lapin tunturijärvissä – nykyisen metsänrajan yläpuolella - tuhansia vuosia vanhoja männyn runkoja, muistoja ajalta, jolloin siellä oli metsiä. - Metsänraja on dynaaminen ja eri puilla on omat rajansa (kts. alla olevaa karttaa!).

Metsänrajalla kasvavat puut vielä kohtuullisen tiheässä ('orava pystyy hyppäämään puusta toiseen'), mutta puurajalla puita on harvakseltaan ja ne ovat matalia, tykyn turmelemia.

Alhainen lämpösumma kesällä ja pitkä, luminen talvi ovat ehkä tärkeimmät ekologiset tekijät, jotka vaikuttavat näihin rajoihin Lapissa. Kartta kertoo mm., että metsät eivät viihdy, jos lämpösumma on alle 600°C. Lisää: talvi! Lisää: metsänraja!

Lapin pohjoisosissa on ns. suojametsävyöhyke (kts. kartta oik.!). Se käsittää pääasiassa tunturialueella

olevia metsämaita (vrt. Lapin kasvillisuusalueet!), joilla puuston uusiutuminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi (mm. hakkuun, metsäpalon yms. jälkeen).

Suojametsälaki on eräs maailman vanhimpia luonnonsuojelulakeja (annettu v. 1922). Kartan korkeat alueet käsittävät yli 300 m mpy. olevia alueita, joilla on ilmennyt monia metsänhoidollisia ongelmia.

Lapissa on suojellun metsämaan osuus paljon suurempi kuin Etelä-Suomessa, jossa se on laajoilla alueilla vain yhden prosentin tienoilla (kts. kartta vas.!).

Pohjois-Suomessa on vielä ns.vanhoja metsiäkin, joita Etelä-Suomessa on varsin niukasti. Lisää: Puiden ikäluokkajakaumat!


	*Pohjois-Suomen metsät ovat monessa suhteessa erilaisia kuin Etelä-Suomen metsät!* ---