Tällä hetkellä työpaikoilla pohditaan ’paluuta uuteen normaaliin’, mihin puhujasta riippuen liittyy erilaisia merkityksiä. Eri järjestöjen ja eläkevakuutusyhtiöiden tekemien selvitysten mukaan sekä yrityksissä että työntekijöillä on halukkuutta jatkaa etätyön tekemistä ns. uutena normaalina, mutta kaikkiin työtehtäviin ja työntekijöiden elämäntilanteisiin etätyöskentely ei sovellu. Vaikka lyhytaikaiset tai ensisijaisesti väliaikaisiksi mielletyn etätyöskentelyn kokemukset ovat olleet pääosin onnistuneita, muutamia edelläkävijätyöyhteisöjä lukuun ottamatta vain harvoilla työpaikoilla on vielä muodostunut pitkäaikaisia kokemuksia työyhteisöjen hiljaisen tiedon siirtymisestä tai uusien työntekijöiden identifioitumisesta osaksi uutta työyhteisöä monipaikkaisesti toimivassa työyhteisöissä. Mihin kaikkeen vaikuttaa se, jos ja kun työpaikoilla ei enää palata säännölliseen ’viisi päivää viikossa toimistolla’ -työskentelyyn? Mitä monipaikkaisuus vakiintuneena toimintamallina tarkoittaa työntekemisen, asumisen ja yrittämisen näkökulmasta? Kuinka kuntien tulisi tunnistaa ilmiö omassa kehittämisessään?
Oulun yliopiston toteuttamassa MOPPI-hankkeessa on selvitetty alueen yritysten, asukkaiden ja kuntien kokemuksia ja odotuksia etä- ja monipaikkatyötä kohtaan. Selvitykseen osallistuneiden yrittäjien yleisimmät tarpeet etätyöskentelyn onnistumiselle kohdistuvat toimiviin tietoliikenneyhteyksiin ja etäteknologian käytön osaamiseen. Yrityksissä etätyöskentely voi vähentää matkakustannuksia ja tehostaa työajan käyttöä, mutta tarve verkostoitumiselle ja ihmisten kohtaamiselle tuli esiin isossa osassa osallistuneista yrityksistä. Selvityksen perusteella maaseutumaisilla alueilla toimivilla yrityksillä, erityisesti kotitoimistoa käyttävillä yksinyrittäjillä, olisi kiinnostusta kokeilla edullisia yhteiskäyttötiloja liikeneuvotteluihin ja asiakastapaamisiin tunti- tai kuukausihinnoittelulla.
Työantajayritysten näkökulmasta etätyömahdollisuuden tarjoaminen voisi auttaa asiantuntijoiden rekrytoinnissa, kun työpaikan vastaanottaminen ei edellytä muuttoa alueelle. Tämä haastaa perinteisen ajattelun työpaikan, kodin ja virallisen asuinpaikan fyysisestä läheisyydestä. Myös kuntien strategista suunnittelua on tehty yksipaikkaisuuden periaatteella luottaen siihen, että työpaikan tarjoaminen toisi kuntaan uusia vakituisia asukkaita. MOPPI-hankkeen kuntaselvityksen mukaan osassa kunnista suhtaudutaankin varauksella etätyöskentelyyn eikä oman kunnan erityispiirteitä monipaikkaisuudessa ole vielä tunnistettu. Esimerkiksi matkailuprofiloituneet kunnat voisivat tehdä strategista yhteistyötä keskenään tasatakseen sesonkivaihtelua tosiasiallisessa asukasmäärässä. Kuntien intressissä voi myös olla kehittää monipaikkatyöskentelyyn soveltuvilla ketterillä alustatalouden ratkaisuilla, joilla asunto- ja liikekiinteistöjen käyttöastetta saataisiin nostettua.
Monipaikkaisuus ja paikkariippumattomuus eivät siis vaikuta vain yksilötasolla, vaan ne koskevat myös kunnissa ja yrityksissä tehtävää työtä sekä niiden tarjoamia palveluita (Kupila, 2022). Jatkossa alueellisessa suunnittelussa, tutkimuksessa ja kehityksessä pitäisi huomioida myös ihmisten liikkuminen, asuminen ja työskentely monessa paikassa. Kun työpaikan fyysinen sijainti ei enää ole työntekijän (tai yrittäjän) asuinpaikkaa määrittävä tekijä, valinta kotikunnasta tehdään muilla perusteilla. Alueiden yleinen viihtyisyys, palvelut, asuntotarjonta sekä puolison työllistymismahdollisuudet ovat jatkossa ratkaisevia asuinpaikan valinnalle.
Aito monipaikkaisuus voisi tarkoittaa sitä, että ihmiset asuvat ja työskentelevät vaihdellen eri paikoissa. Vapaa-ajan asunnon ja vakiasunnon vuorokäyttö on jo melko yleistä, mutta laajamuotoisempi lomasesonkien ulkopuolinen monipaikkaisuus tuo mukanaan myös esimerkiksi julkisten palveluiden tarjontaan ja saatavuuteen liittyviä kysymyksiä. Kuinka ratkaistaan lasten päivähoito ja koulunkäynti tilanteessa, jossa vanhemmat työskentelevät monessa paikassa? Kuntien näkökulmasta kysymys on myös verotuloista, joilla myös monipaikka-asukkaiden käyttämiä julkisia palveluita (mm. liikenneinfra, jätehuolto, terveyspalvelut) tuotetaan. Monipaikkaisuus ohjaa ihmisiä liikkumaan ja toimimaan useammin kuin yhden kunnan alueella, mutta tämä toiminta jää lähes kokonaan tilastoimatta, jolloin se ei myöskään juurikaan ohjaa aluekehityksen jakautumista, kuten esimerkiksi valtion rahoittamia infrastruktuuriavustuksia.
Monipaikkaisuus voi tulevaisuudessa vahvistaa kaupunki- ja maaseutumaisten alueiden välistä tasapainoa, jos koulutetut ja luovat ihmiset etsivät asuinympäristöstään luonnonläheistä elinympäristöä ja kuljettavat työpaikkansa mukanaan maaseudulle (Lehtonen & Vihinen, 2020). Yksittäisen kunnan tulevaisuuskuva ratkeaa sen perusteella, kuinka veto- ja pitovoimaiseksi kunta mielletään asukasnäkökulmasta. Sama koskee työnantajayrityksiä: monipaikkaisuus voi lisätä mahdollisuuksia rekrytoida parhaat työntekijät jopa kansainvälisesti, jos tehtävä muuten on houkutteleva. Työantajabrändin merkitys siis korostuu kilpailussa työntekijöistä.
Monipaikkaisuusilmiö ei siis noudata kuntarajoja, mutta yhtä lailla kansalliset rajat ovat teknisessä mielessä merkityksettömiä, kun työ tehdään etäyhteyksin verkossa. Siksi ilmiötä tulisi nopealla aikataululla tarkastella myös rajat ylittävässä yhteistyössä esimerkiksi Suomen ja Ruotsin pohjoisilla, harvaan asutuilla alueilla. Näillä alueilla on yliopistoja ja korkeakouluja suurimmissa keskuksissa. Valmistumisen jälkeen osa tutkinnon suorittaneista siirtyy alueelta muualle ja kansainvälisten opiskelijoiden työllistyminen Suomeen on huolestuttavan alhaista.
Tutkijana minua kiinnostaa seuraavaksi tarkastella monipaikkaisuuden toteutumista pohjoisten maaseutumaisten alueiden työnantajayritysten rekrytoinnin, korkeakoulutettujen asiantuntijoiden yrittäjyyden ja muun työllistymisen sekä myös aluekehittämisen näkökulmasta. Osaavan työvoiman saatavuus koettelee jo tällä hetkellä monia toimialoja ja maaseudun ja kaupunkialueiden väestöennusteet erkanevat toisistaan. Hyvin johdettuna monipaikkaisuus voi edistää työllisyyttä, auttaa yrityksiä rekrytoinneissa, lisätä työssäkäyvän väestön hyvinvointia ja tasata alueiden välisiä eroja väestöennusteissa.
Kirjoittaja: Anna-Mari Simunaniemi, FT, TtM, Mikroyrittäjyyden tutkimusjohtaja, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
Kuva: Yank Krukov, Pexels
Maaseudun monipaikkaisen asumisen, yrittämisen ja etätyöskentelyn edistämisen keinot Pohjois-Pohjanmaalla (MOPPI) -hanke. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle rahoituksen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta vuosille 2021–2022. Hankkeen projektipäällikkö on Helka-Liisa Hentilä, Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö.
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin julkaisusarjassa julkaistut selvitykset:
Muut käytetyt lähteet:
Kupila, A. (2022) Kestävä paikkariippumattomuus aluesuunnittelussa. Diplomityö. Arkkitehtuurin yksikkö, Oulun yliopisto.
Lehtonen, O. ja Vihinen, H. (2020). Kohti kestävää monipaikkaista yhteiskuntaa. Maaseutututkimus, 1:103–111.
Tutkittua tietoa ja havaintoja yrittäjämäisellä sydämellä.
Kerttu Saalasti Instituutin blogissa kirjoitetaan instituutin tutkimusryhmien aiheista, yrittäjyyskoulutuksesta sekä instituutin yleisistä aiheista. Kirjoittajina alojen tutkijat, asiantuntijat ja verkostojen jäsenet.
Aiheitamme ovat: mikroyrittäjyys, tulevaisuuden tuotantoteknologiat, alueellinen erinomaisuus, mikroyrittäjyyskoulutus