Vesistöjen tilaan vaikuttaa pohjoisessa Suomessa ennenkaikkea maa- ja vesiympäristön fyysinen muokkaaminen (metsien hakkuut, soiden ojitukset, jokien rakentaminen, vesien ruoppaaminen yms.). Oulun läänin alueella - varsinkin merenrannikolla - on myös teollisuudella ja hajakuormituksella oma osuutensa rehevöitymiseen. Lisää: Ympäristön tila Lapissa ja Ympäristön tila Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa!)

Ennen vuotta 1971 tehdyt fosforimääritykset eivät ole täysin vertailukelpoisia
sen jälkeen tehtyihin määrityksiin, koska määritysmenetelmiä muutettiin v. 1970.
Siikajoen fosforikuormitus kasvoi huomattavasti Uljuan tekoaltaan rakentamisen aikoihin
1960-luvun lopulla, jollon vesi oli niukkahappista. Oulujoen korkeat fosforipitoisuudet
vuosina 1965-71 aiheutuivat pääasiassa silloisen lannoitetehtaan jätevesistä.
Taajamien jätevesien puhdistus on tehostunut 1980-luvulla, mutta hajakuormitus (metsätalous,
peltoviljely ja karjatalous) sekä turvetuotanto on puolestaan lisännyt fosforikuormitusta.

Veden ollessa (lähes) hapetonta esim. pitkäaikaisen jääpeitteen tai pohjan ruoppausten vuoksi, saattaa pohjasta vapautua ravinteita veteen - varsinkin fosforia. Tällöin - jos happea kuitenkin riittää esim. planktonille - saattaa planktonin määrä lisääntyä - ja rehevöityminen pääsee hyvään alkuun.

Rehevöityminen ilmenee leväkukintoina, rantojen ja kalapyydysten limoittumisena, kalojen makuvirheinä ja kalastomuutoksina. Leväbiomassan hajoaminen puolestaan saattaa johtaa mm. hapen puutteeseen. Kun happi vähenee, alkaa pohjasta liueta mm. fosforia veteen ja noidankehä on valmis! Ihminen lisää vesiin usein rehevöittäviä määriä fosforia ja typpeä. Lapissa ei liiallista rehevöitymistä juurikaan esiinny (kts. myös: Vesien tila Lapissa!).

Lisää: Vedet! ja Talvi vedessä!

Lievästä rehevöitymisestä saattaa joskus olla hyötyäkin mm. pohjaseläimistön, kalojen ja vesilinnuston lisääntymisen vuoksi. Lisää: vesilinnut!