Päävalikko:

Taigametsien lintuja

Kauas itään ulottuva pohjoinen havumetsäalue, taiga, on linnustollisesti kiintoisa, mutta lajirunsauden määrittelee lehtipuiden osuus ja metsän valoisuus: mitä enemmän mukanaon lehtipuita ja mitä valoisempi kuusikko, sitä runsaampi lajisto. Erot Suomen itäosan ja läntisten metsien välillä ovat melko pieniä. Toki idässä on eräitä suurharvinaisuuksia, laajan taigavyöhykkeen lajeja läntisimmillä esiintymispaikoillaan kuten Koillismaalla sinipyrstö (Tarsiger ochruros). Lännessä eteläiset lajit ovat usein voimakkaammin edustettuina kuin idässä, esimerkkinä lännen runsaslukuinen peippo, jonka idässä "korvaa" päälevinneisyydeltään pohjoisempi järripeippo. Lapissa on järripeippoja noin 15 paria/km^{2, mutta peippoja vain muutamia (niitä on Etelä-Suomessa n. 50} paria/km²).

Lapin järripeippo ja pajulintu hallitsevat metsämaita, niittykirvinen ja kivitasku tunturipaljakoita. Tärkeää on, että laji sietää kylmyyttä riittävästi myös nuoruusasteellaan ja että lisääntyminen onnistuu.

Yleisimpiä kuusimetsien lajeja ovat peippojen lisäksi valoisten metsien pajulintu, "hiljainen" vihervarpunen sekä Lapin eteläosissa kirkasääninen laulutaituri punarinta ja hippiäinen. Muita yleisiä kuusikkolajeja ovat metsäkirvinen, harmaasieppo, punakylki- ja laulurastas, hömö- ja lapintiainen.

Monien lajien vuotuisvaihtelut ovat suuria, joko suoraan säätekijöiden sanelemia kuten hippiäisen kohdalla, tai välillisesti kuusen siemensadon onnistumisesta riippuvaa kuten vihervarpusen runsaus.

Peipon ja järripeipon tiheyden muutokset.
Pohjois-Suomessa järripeipon tiheys on
satakertainen peippoon verrattuna
ja päinvastoin.- Järvinen & Väisänen (1979).
Kuva:Hanski et al. (1998).

Metso on Pohjoismaiden suurin metsäkanalintu, joka viihtyy vanhoissa havupuumetsissä.
Nykyisin sen kannat ovat huolestuttavasti vähenneet (paitsi aivan viime vuosina) lähinnä
vanhojen metsien hakkuista johtuen. Lisää: metson talviravinto!

Teerikoiras soidinasussaan on komea nähtävyys! Talvella teeri pysyttelee koivuissa,
joiden norkkosilmuja se hamuaa.Teerikannat ovat aivan viime vuosina kasvaneet.
Teerinaaraan pesineen näet täällä!

Lisää: metsäkanalintujen kannanvaihtelut!

Monet pohjoisen havumetsäalueen linnut (mm. lapintiainen) taantuivat Suomen Lapissa, kun sodan jälkeen vanhojen metsien hakkuut olivat huipussaan. Tämänkaltaisiin päätelmiin voi päätyä vain, jos luotettavia lintuinventointeja on eri ajoilta. Mutta riittääkö lapintiaisen vähenemisen syyksi esim. pesintäkolojen väheneminen hakkuista johtuen? Tarvittaisiin ehkä vielä tarkempia kokeellis-ekologisia tutkimuksia. Hippiäisiä puolestaan kuolee kylminä talvina.

Tyypillisiä mutta toki vähälukuisia pohjoisen kuusikkolajeja ovat kanalinnuista teeri, metso ja pyy sekä muista punakylkirastas, laulurastas, tiltaltti, rautiainen, peukaloinen ja korppi. Pohjoisen onnenlintu, kuukkeli, pölähtää taukopaikoille metsässä kuin metsässä. Tikoista yleisin on pohjantikka, tyypillinen kuusikoiden asukki, jonka puvussa ei ole punaista väriä. Lehtimetsissä paremmin viihtyvä käpytikka viettää talvisin aikaa myös havumetsissä siemeniä etsimässä. Vanhojen kuusikoiden kookas harvinaisuus, lapinpöllö, saattaa näyttäytyä hyvinä pikkujyrsijävuosina.

Pohjoisten havumetsien kesällä hiljaisiin lajeihin kuuluvat taviokuurna, punatulkku ja tilhi; parhaiten ne havaitseekin talvisesta metsästä marjoja etsimässä, usein vaeltamassa runsainakin parvina.

Valoisempien ja kuivempien ja samalla karujen männiköiden lajisto vaihtelee vuosittain voimakkaasti. Männikkö on eräänlainen ääribiotooppi, sillä hyvinä vuosina lajisto runsastuu selvästi pesintäpaineen kasvaessa lajien "normaaleilla", kosteammilla biotoopeilla. Varsinaista valtalajia ei männiköistä aina löydy. Lajit ovat kuitenkin lähes samoja kuin kuusikossakin, vain runsausjärjestys saattaa olla toinen. Yleisimpiä ovat täälläkin peipot, metsäkirvinen ja pajulintu. Leppälintu on männiköissä yleisempi kuin kuusikoissa (yleinen myös tunturikoivikoissa), samoin ovat usein myös harmaa- ja kirjosieppo sekä hömö- ja lapintiaiset. Kulorastas on pohjoisessa valoisten männikkökankaiden tyyppiasukki, mutta on esiintymiseltään pesintäjaksosta lähtien liki huomaamaton.