Metsäkasvillisuuden pääjako voidaan tehdä myös kahteen ryhmään (mm. Kalliola): kangasmetsät ja lehtometsät, (lisäksi korpimetsät ja rämemetsät – jotka ovat oikeastaan soita). Kangas- ja lehtometsien alaryhmiä ovat: karukkokangas, kuiva kangas, kuivahko kangas, tuore kangas, lehtomainen kangas ja lehto.
Kullakin metsäkasvillisuusvyöhykkeellä on erotettavissa oma metsätyyppisarjansa karuista kangasmetsistä alkaen ja lehtohin päätyen. (Lehtomaisia kangasmetsiä ja lehtoja ei Kalela 1961 nimennyt Metsä-Lapista, koska siellä näitä metsiä on erittäin vähän).
(Kuva yllä): Poronjäkälät ovat yleisiä kuivissa mäntymetsissä (varsinkin CClT-metsissä, kuten tässä).
Poronjäkäliä on monia eri lajeja (kuvassakin ainakin kaksi). Poro 'parturoi'
Pohjois-Suomessa talvella metsät usein putipuhtaiksi jäkälistä. Mutta mm. Hailuodossa,
josta tämä kuva on (Marjaniemi10.8.01), ei ole poroja - sieltä kyllä kerätään jäkäliä vientiin!
Vanhoissa kuusissa ja männyissä on mm. luppojäkäliä porojen ulottumattomissa. - Kanerva (Calluna vulgaris) kukkii...
Tuli on aina ollut varsinkin kuivissa kangasmetsissä ekologisesti tärkeä tekijä. Metsäpalot ovat vaikuttaneet mm.
metsien sukkessioon ja puulajisuhteisiin.
(Kuva yllä): Varvut ovat yleisiä metsissämme - puolukka viihtyy koko maassa
pääasiassa kuivissa kangasmetsissä. Tosin metsäluonnossa eivät siementaimet useinkaan pääse kasvamaan
tiheän sammalpeitteen vuoksi. Monet varvut ovat ikivihreitä ja siitä syystä aika tehokkaita resurssien (energian) säästäjiä.
Myös mm. mustikan varsi on vihreä, vaikka se karistaakin lehtensä talveksi.
Kasvu voi alkaa varhain ( jo lumen alla) vihreiden osien turvin.
Varpumassan pääosa on usein maan sisässä (juurakot, maarönsyt) - turvassa halloilta, kasvinsyöjiltä ja jopa metsäpaloilta.
Jos maanpäälliset osat tuhoutuvat, on maassa riittävästi energiavarastoja uuden kasvun tarpeisiin.
(Kuva yllä): HMT-metsän aluskasvillisuutta leimaa ennen kaikkea mustikka (Vaccinium myrtillus).
Ruohoisuutta ilmentää puolestaan mm. kangasmaitikka (Melampyrum pratense).
(Kuva yllä): Melkoista sademetsää - ainakin tiheää viidakkoa katsottuna muurahaisen silmin. Tämä n aika tyypillistä
tuoreen kangasmetsän (HMT) pohjaa varpuineen ja sammalineen (tässä sulkasammal, Ptilium crista-castrensis).
Metsien kasvupaikkatyypit ja metsätyypit/metsätyyppiryhmät (luokittelu; kts. metsätyypit!):
Karukkokankailla (ClT-ryhmä = Cladina-tyypin ryhmä) on runsaasti poronjäkälää (Cladina spp.) ja muitakin jäkäliä, mutta muuta aluskasvillisuutta vain vähän (ehkä varpuja). Männyn valtapituus n. 10 m.
Kuivilla kankailla (CT-ryhmä = Calluna-tyypin ryhmä) on jäkälän lisäksi seinäsammalta (Pleurozium schreberi). Varvusto matalaa, mutta melko rumsasta, päävarpuna uein kanerva (Calluna vulgaris) (tai puolukka, Vaccinium vitis idaea). Männyn valtapituus n. 15 m.
Kuivahkoilla kankailla (VT-ryhmä = Vaccinium vitis idaea-tyypin ryhmä) on männyn lisäksi jo kuusta, rauduskoivua sekä katajaa. Varvusto on runsasta, päälajina puolukka (Vaccinium vitis idaea). Lisäksi joitakin kuivuutta sietäviä heiniä ja ruohoja. Myös metsäkerrossammalta (Hylocomium splendens). Sen sijaan jäkäliä on niukasti. Paksuhko kangashumuskerros.
Tuoreilla kankailla (MT-ryhmä = Vaccinium myrtillus-tyypin ryhmä) on valtapuuna kuusi (valtapituus n. 23 m), mäntyäkin kyllä on. Varvustossa paljon mustikkaa (Vaccinium myrtillus). Heiniä ja ruohoja, seinäsammalpeite (Pleurozium, Hylocomium) yhtenäinen, jäkäliä hyvin niukasti. Paksu kangashumuskerros.
Lehtomaisilla kankailla (OMT-ryhmä = Oxalis-Myrtillus-tyypin ryhmä) on kuusen valtapituus peräti 25 m. Lehtipuita yleisesti (mm. pihlaja, raita, leppä), samoin pensaita (varsinkin Etelä-Suomessa). Varvusto (puolukka ja mustikka) tuuheaa, Etelä-Suomessa harvempaa. Heiniä ja ruohoja runsaasti (mm. ketunleipä, Oxalis acetocella). Seinäsammalten ohella mm. metsän liekosammal (Rhytidiadelphus triquetrus). Jäkälät puuttuvat. Humuksen alin kerros multamainen.
Ketunleivän (Oxalis acetocella) levinneisyys Fennoskandiassa. Etelässä laji on yleinen lehdoisissa ja lehtomaisissa metsissä. Kuitenkin Norjan rannikolla ketunleipä 'kiipeää' Lofootien pohjoispuolelle saakka. Muutama esiiintymä on myös Kuolan niemimaalla. Norjan rannikolla eteläisyys ulottuu mereisen ilmaston vuoksi muutenkin pohjoisemmaksi kuin Suomessa. Ison kuvan ketunleivästä löydät täältä!
Lehdoissa (OMaT-ryhmä = Oxalis-Maianthemum-tyypin ryhmä; lehtojen tyyppilajeja muitakin!) on jaloja lehtipuitakin (ei Pohjois-Suomessa ja niukasti etelämpänäkin).Pensaita runsaasti (mm. tuomi, kuusama, herukat). Ruoho- ja heinakasvillisuus on rehevää, monilajista. Luonteenomaisia suuri- ja ohutlehtiset lehtojen lajit. Varpuja ei juurikaan ole, paitsi ehkä mustikkaa. Sammalpeite harva, mutta monia lajeja. Humuskarros kivennäismaan sekaista multaa.
(Yllä): Pohjois-Suomessa on runsasravinteisia lehtoja hyvin vähän (alle 1% metsäpinta-alasta). Niitä on eniten kalkkipitoisilla mailla, ns. lehtokeskuksissa (vrt. lehtokeskukset, Pohjois-Suomen viljavat alueet!). Kuvan lehdossa (Kainuu, Paljakka) ovat vallitsevina puina kuuset - kuten usein muuallakin Suomessa luonnontilaisissa lehdoissa. Kenttäkerroksen tyyppilajeina ovat tässä lehdossa mm. kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris) ja metsäkurjenpolvi (Geranium silvaticum, kukkii koivun vieressä). Ketunleipä (Oxalis acetocella) ja lehtotähtimö (Stellaria nemorum) - molemmat kuvan vas. alakulmassa - ovat Pohjois-Suomessa harvinaisia.
Jokivarsille on usein muodostunut lehtomaisia metsiä. Tällaisiin metsiin tuo jokakeväinen tulva lisää ravinteita, josta syystä tulvametsät ovat usein viljavia, lehtomaisia. Tulva ja tulvaliete estää myös sammalten ja varpujenkin kasvua. Lehtipuut ovat luonteenomaisia, samoin mm. metsäkurjenpolvi (Geranium silvaticum), kullero (Trollius europaeus) ja rantatädyke (Veronica longifolia). Tulvametsiä on aikanaan raivattu tulvaniityiksi, joilta on kerätty karjanrehua.
Kosteassa lehdoissa (mm. saniaislehdoissa) tavataan usein suosammalia, joten ne ovat hyvin lähellä lehtokorpia. Samanlainen tilanne on veden vaivaamissa tuoreissa kangasmaissa, ne muistuttavat kangaskorpia. Kuivissa mäntyvaltaisissa kangasmetsiessä veden noustessa lähelle maanpintaa, ilmaantuu myös monia suosammalia (mm. Sphagnum fuscum ja S. nemoreum), samoin suoppursua, juolukkaa, suokukkaa ja vaivaiskoivua sekä koivun vesoja. Veden vaivaamia kangasmetsiä, kangasrämeitä, on eniten Pohjanmaalla ja Peräpohjolassa.
Pohjoisessa yleisiä metsäkasveja ovat mm. pohjan variksenmarja (Empetrum hermahroditum), metsälauha (Deschampsia flexuosa), metsäkurjenpolvi (Geranium silvaticum), metsäimarre (Gymnocarpium dryopteris), samoin mm. ruohokanukka (Cornus suecica). Mustikkaa (Vaccinium myrtillus) esiintyy yleisesti kuivillakin kankailla, samoin juolukkaa (Vaccinium uliginosum) ja suopursua (Ledum palustre). Sammalista on yleinen mm. kiilloton kynsisammal (Dicranum fuscescens), jäkälistä mm. palleroporonjäkälä (Cladonia alpestris) ja korvajäkälä (Neproma arcticum).
Pohjoisessa ovat puolestaan vähämerkityksisempiä kuin etelän metsissä: oravanmarja (Maianthemum bifolium), lillukka (Rubus saxatilis), metsäkastikka (Calamagrostis arundinacea), käenkaali (Oxalis acetocella), kielo (Convallaria majalis), vadelma (Rubus idaeus), mansikka (Fragaria vesca) ja kivikkoalvejuuri (Dryopteris filix-mas).
Kuusi (Picea abies) ja tunturikoivu (Betula pubescens var. pumila) viihtyvät pohjoisella metsänrajallakin.
Tosin kuusi on täällä Saariselän alueella aika lähellä pohjoisinta esiintymistään.
Mänty on Suomen Lapissa pohjoisinna esiintyvä havupuu. Tässä se kasvaa yksinään
Saariselän tunturialueella ja kokee sekä pakkaset että myrskyt ja lumitaakat (= tykky)...
Lumipeite suojaa eliöitä sekä pakkaselta että kuivuudelta; kasveja lisäksi kasvinsyöjiltä. Puolen metrin vahvuisen lumipatjan alla on harvoin kylmempää kuin -5°C.
Mutta lumen alla on pimeää, joten kasvien yhteyttämistä ei tapahdu. Kun lumi lopulta keväällä häviää Lapista, on pitkä yötön päivä, ja usein terminen kesäkin on jo alkanut... (vrt. ilmasto!) Varsinainen kasvukausi jää lyhyeksi!
Tuntureiden metsänrajan puut elävät sietokykynsä äärirajoilla: kasvukausi on lyhyt, kasvu ja lisääntyminen on vaikeaa, kuivuus uhkaa, talvella lumitaakka katkoo puita (tykky). Kuvassa näkyy myös tuulen aiheuttamaa kuviointia lumessa (mm. ns. tuulikuopat puiden tyvellä). Lisää kuvia tykystä, kts. kuva 2, kuva 3, kuva 4, kuva 5 ja kuva 6!
