Päävalikko:

Moni-ilmeinen ilmasto

Katso myös: 'Neljä vuodenaikaa'!, 'Talvi'! ja Kasvihuoneilmiö!

Ilmastosta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä ns. suurilmastoa, jota mitataan 2 metrin korkeudessa olevissa sääaseman kojuissa. Eliöt elävät kuitenkin pääosin mikroilmastossa eli ympärillään olevassa lähi-ilmastossa. Esim hakkuuaukealla on aivan toisenlainen ilmasto - siellä on valoisampaa, päivisin lämpimämpää ja öisin (ehkä) kylmempää jne. - kuin läheisessä kuusikossa, vaikka molemmat kuuluvat suurilmastoltaan viileään, boreaaliseen havumetsäilmastoon.

Kuva yllä: Kilpisjärvellä on tietenkin koko vuoden ajan monta astetta kylmempää kuin etelämpänä.
Kilpisjärven tienoo on lähellä metsänrajaa, joka maapallolla yleensä sijaitsee siellä, missä heinäkuun
keskilämpötila on noin +10°C. Lisää: lumimetsäilmasto!

ß

Kuva yllä: Kaikkien kasvien - myös tunturikoivun (Betula pubescens ssp. tortuosa) - kasvu riippuu
paljolti kasvukauden aikaisista lämpötiloista. Jos tunturikoivu kasvaa peräti puurajan tuntumassa,
on lämpötilan merkitys kasvuun ja kaikkiin elintoimintoihin erityisen korostettu. Laaksossa on
kesäisin lämpimämpää ja kasvu parempaa. Lisää: tunturikoivuvyöhyke!

Noin 40 leveysasteesta pohjoiseen on maapallon säteilytase negatiivinen: säteilyä karkaa vuodessa maasta pois enemmän kuin näille leveysasteille auringosta tulee. Vaikka esim Suomen energiatase siis on negattivinen auringon energiaan nähden, tänne tulee lämpöenergiaa eteläisemmiltä maapallon leveysasteilta ilmamassojen ja merivirtojen (Golf-virta!) mukana.

Lämpösummaa, joka selvästi korreloi monien elintoimintojen kanssa, kertyy joinakin kesinä hitaasti ja vähän, joskus taas on normaalia lämpimämpi kesä. Esimerkiksi fenologiset ilmiöt (mm. kasvun alkamisen, kukkimisen tai siementen kypsymisen ajankohta) kertovat eri vuosien erilaisuudesta, mutta myös monien eliöiden suuresta joustokyvystä. Lisää: Lämpösumma ja puiden vastine siihen! Lisää esimerkkejä lämpösumman vaikutuksista elävään luontoon!

Saman lajin kukinta saattaa kylmänä kesänä myöhästyä useita viikkoja lämpimään kesään verrattuna, tai kasvu jää viileänä kesänä varsin heikoksi. Esimerkiksi Kilpisjärvellä tunturikoivun lehtien puhkeamisen ajankohta vaihtelee äärivuosina toukokuun lopulta kesäkuun lopulle. Kynnysarvo = esim. lehtien puhkeamisen tai kukkimisen alkamisen edellyttämä lämpösumma.

Tällainen vaihtelu asettaa lajin fysiologisen joustokyvyn suurelle koetukselle ja heijastuu, paitsi eliöiden ja populaatioiden geneettiseen rakenteeseen ja lajikehitykseen, myös koko ekosysteemin toimintaan ja rakenteeseen (mm.kasvillisuuden sukkession nopeus ja lajiston koostumus riippuu myös ilmastosta, vrt. esim. HMT:n tuotos!). Vrt. myös kasvukauden pituus!

Kasvukauden aikaisten lämpötilojen vaihtelu on pohjoisessa suurempaa kuin etelässä. Kasvukauden alun suuret vuotuiset vaihtelut ovat pohjoisen luonnolle ongelmallisia: väärin ajoitettu kasvun alkaminen tai lisääntymisprosessi saattaa olla turmiollista. Erityisen suurta lämpötilan vaihelu on loppukeväällä ja -kesällä.

Varsinkin levinneisyysralueensa pohjoisrajoilla näyttää esim. puiden kasvu ja lisääntyminen suuresti riippuvan kesän lämpöolosuhteista (kts. kuva!). Normaalia lämpimämpää on heinäkuuussa ollut 1900 luvulla useita kertoja Lapissakin. Männyn paksuuskasvu ja siementuotto korreloi näihin lämpimiin kuukausiin yleensä verraten positiivisesti - mutta ei aina.

Ilmasto muuttuu ja on aina muuttunut (vrt. jääkausi!). Kuten tunnettua, oli Lapissakin 1920- ja 1930- luvuilla ns. lämpökausi. Silloin mm. männyn kasvu ja siementuotto oli hyvä aina metsänrajalle saakka. Mm. näihin havaintoihin tukeutuen alettiin heti sotien jälkeen hakata pohjoisia metsiä rajusti (puun tarvekin oli silloin valtava!). Mutta kylmät kesät tulivat sitten takaisin, varsinkin 1960-luvulla.

Nyt odotetaan kasvihuoneilmiön nostavan Suomessa vuoden keskilämpötiloja (varsinkin talvilämpötiloja) useilla asteilla, ja sademäärä kasvanee.

Riskitekijöiden uhka on suuri myös talvella. Lapin talvi on normaalisti pitkä ja verraten runsasluminen, mutta ei kuitenkaan kovin kylmä - ainakaan usein. Metsissä on silloin kaksi suuresti toisistaan poikkeavaa ekolokeroa: lumen alainen ja sen päällinen maailma. Lisää lumesta!

Lumen alla on tasaisen 'lämmintä', kosteaa ja pimeää. Tällainen lumenalainen "kasvihuoneilmasto" saattaa joskus olla tuhoisa: jotkut taudit (homeet yms.) saavat jalansijaa, happi käy vähiin, koska pieneliöt ja kasvit hengittävät paljon lumen alla lämpimässä, jolloin hiilidioksidin määrä kasvaa ja happi vähenee).

Lumen päällä joutuvat eliöt (mm. puut, lumen päällä talvilevossa olevat hyönteiset ja tietysti aktiivitilassa olevat eläimet) kokemaan talven sen kaikessa ankaruudessaan. Kun päivä on keskitalvella hyvin lyhyt, jää talviaktiivisilla eläimillä (esim. linnuilla) niukasti aikaa ravinnon keräämiseen (vrt. valorytmi ja talven valo-olosuhteet).

Lumipeitteen kesto: kartan lukemat ovat keskiarvoja vuosilta 1961-1990.

Luontomme on aika hyvin sopeutunut tavalliseen lumitalveen. Mutta jos maa on lumeton, se saattaa umpijäätyä. Silloin puiden tai varvuston juuristoa ja maaperän pieneliöitä voi paljon tuhoutua. Tällaisessa tilanteessa esim. männyllä vain uudet neulaset säilyvät hengissä; vanhat kuolevat siirrettyään ensin elintärkeitä aineita nuoriin osiin. Neulasmäärän vähetessä puun tuotto- ja lisääntymiskyky heikkenee. Vähäluminen, kylmä talvi voi joskus johtaa myös laajoihin varvustotuhoihin, jolloin koko metsikön ravinnetalous ja lajien väliset kilpailu- ja symbioosiasetelmat muuttuvat suuresti. Lisää: 'Ankara keskitalvi'!

Lapin tunturialueen erikoispiirteitä ovat voimakas huurteenmuodostus talvikautena ja suuret lämpötilaerot tunturien lakien ja kurujen välillä erityisesti tyyninä pakkaskausina (lämpötilan inversio). Huurteenmuodostus ja osin sen jatkona tykkylumen kertyminen puihin aiheuttaa ajoittain puustolle merkittäviä lumituhoja. Huurteen ja tykyn kertyminen on huomattavaa 200-300 metrien korkeudesta ylöspäin. Suuret paikallisilmastolliset lämpötilaerot tunturien ylä- ja alaosien välillä asettavat samankin lajin eri populaatiot erilaisiin ympäristöoloihin.

Eliöiden valmistautuminen sietämään pitkän talven stressiä vaatii paljon "työtä" ja resursseja jo kesällä.Erityisesti on huolehdittava riittävistä ravintovarastoista (ajatellen myös kevään uutta kasvua ja lisääntymistä) samoinkuin kylmän- ja kuivuudensiedosta. Monet pohjoisen luonnonkasvit tosin sietävät verraten hyvin kuivuutta (ovat usein hyvin kseromorfisia), mutta varsinkin uudet solukot ovat arkoja sekä kuivuudelle että kylmälle, ellei valmistautuminen talveen onnistu. Kun juuri syntynyt havupuun neulanen sietää kesällä vain muutaman asteen hallaa, täytyy saman solukon kestää seuraavana talvena jopa 50 asteen pakkasia ja puolen vuoden pituisen kuivakauden. Lisää: 'Valmistautuminen talveen'!

Kevään kasvun alkamista helpottaa tosin se, että monet pohjoiset kasvilajit ovat ikivihreitä: yhteyttämiseen valmista lehtivihreää on paitsi silmuissa ja lehdissä, myös oksa- ja runkosolukoissa.

Sademäärä ei yleensä ole ns. minimitekijä Suomessa, vaikka sademäärä yleismaailmallisesti katsoen onkin varsinkin Pohjois-Suomessa verraten pieni. Suomessa sataa keskimäärin n. 660 mm vuodessa (Etelä-Suomessa eniten, Lapissa vähiten). Sama sademäärä, joka Keski-Euroopan itäosissa aiheuttaa metsättömän arokasvillisuuden (tai metsäisen pustan) muodostumisen, saattaa Pohjois-Suomessa aihettaa jopa soistumista. Tämä johtuu siitä, että pohjoisen viileässä ilmastossa vettä haihtuu paljon vähemmän kuin etelän aroilla. Meillä haihtuu sateesta takaisin ilmakehään runsaat puolet.

Joskus kuitenkin Suomen kesä saattaa olla liian kuiva (vähäsateinen) ja samalla lämmin (jolloin vettä haihtuu paljon!) mm. sienten, rehun ja nurmen satoa ajatellen. Esimerkiksi kesällä 2006 syntyi erityisesti Etelä-Suomessa - varsinkin kalliomaastossa - pahojakin kuivuusvaurioita myös lehtipuille. Lisää: kuivuustuhoja!

Katso myös: "Paljon vettä", "Vesiluontomme", "Vesien tila", "Vesi talvella" ja "Elämää talvivedessä"!

Sademäärä on verraten pieni koko Suomessa (verrattuna esim. Norjan rannikkoon),
ja pohjoisimmassa osassa Suomea pienin (alle 500 mm/vuosi). Rannikko- ja merialueet
ovat vähäsateisia erityisesti keväällä, kun tuuli puhaltaa kylmältä mereltä päin.
- Sademäärät ovat kartassa Suomen, Ruotsin ja Norjan osalta keskiarvoja vuosilta 1961-1990.