Päävalikko:

Neljä vuodenaikaa:

Kevät keikkuen tulevi...

Haarapääsky lähtee helmikuun lopulla muuttomatkalleen Etelä-Afrikasta kohti Suomea.

Jo helmikuun öinä saattaa kuulla pöllön soidinhuhuilua. Jos teeri alkaa kukertaa jo helmikuun alussa, keväästä tulee tasainen ja hyvä (vanha sääennustus).

On välillä melkein kesä ja sitten taas takatalvi...

Ilmatieteellinen kevät alkaa siitä, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pakkasesta pysyvästi plussan puolelle. Kts Terminen syksy ja kevät! Kainuussa tämä tapahtuu huhtikuun puolivälissä, Lapissa vasta huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa. Niin kauan kuin vielä on lunta ja jäätä, ei keskilämpötila hevin nouse kesälämpöihin, vaan pysyttelee 0-10 asteen tuntumassa. Lumet saattavat kyllä sulaa toukokuussa nopeastikin sateisina päivinä – hanget humahtavat. Ensin tietenkin aukeilta, metsistä vasta pari viikkoa myöhemmin. Lapin metsistä lumet häviävät tietysti paljon myöhemmin kuin Oulun läänin alueelta.

Ensimmäiset auringonsäteet kurkistavat metsän sisään...

Routa sulaa Lapista aikaisintaan kesäkuussa, joskus vasta loppukesällä, joinakin vuosina se ei häviä syvempää maasta ollenkaan. Jos tällainen tilanne jatkuisi muutamia vuosia peräkkäin, olisi uusi jääkausi hyvin lähellä! Lisää: routa!

Meri ja isot järvekin vapautuvat jäästä myöhään: Perämerellä saattaa nähdä jäälauttoja vielä kesäkuun lopulla (vrt. jääpeitto/kartta!). Perämeri jäähdyttää kevätilmaa: joskus Tornion koivuissa ei vielä näy viihreän pilkahdustakaan, vaikka Rovaniemellä puut ovat jo hiirenkorvalla! Syksyllä meri puolestaan lämmittää - talventulo viivästyy. Yöpakkasia jatkuu keväisin aika pitkäänkin, kesäkuussa ne kuitenkin harvinaistuvat.

Mikäli kasvihuoneilmasto toteutuu, saattaa erityisesti talvi lauhtua ja kevät lämmetä nykytilanteeseen verrattuna. Lisää: kasvihuoneilmiö!

Tuntureiden tuulenpieksämillä on lunta ollut koko talven hyvin vähän, pälvet kasvavat nopeasti. Mutta ns. lumenviipymillä, joihin talven tuulet ovat kasanneet metrisiä kinoksia, saattaa “vanhaa” lunta olla vielä elo-syyskuussa. Samaan aikaan satelee jo uutta lunta. Kun Lapin tunturilumet lopulta sulavat, voivat ne aiheuttaa isojen jokiemme alajuoksuilla toisen kevättulvan (oikeammin kesätulvan).

Varsinainen lumien sulamisvaihe on Lapissakin yleensä verraten lyhyt jakso, pääosin toukokuussa (tunturialueilla kesäkuun alkupuolella, Oulun läänissä huhtikuun lopulla). Siitä johtuu, että pohjoisen joet saattavat tulvia rajustikin. Suurissa joissa vesi nousee keväällä useita metrejä aiheuttaen laajojakin tulvia. Näin tapahtuu varsinkin silloin, kun jäät lähtevät paksuina lauttoina jotka sitten pakkautuvat koskipaikoille estäen veden virtausta. Pohjois-Suomen vesistöissä on niukasti isoja järviä, joihin sulavesiä kertyisi tasaamaan tulvahuippuja. Lapissa on kuitenkin vielä laajoja aapasoita, jotka nekin toimivat tulva-altaina. Mutta jo Oulun läänin alueella soita on runsaasti ojitettu, ja tulvat ovat yleistyneet. Monet pohjoisen isot joet ovat säännösteltyjä, mutta säännöstelyaltaatkin saattavat keväisin täyttyä piripintaa myöten - ja ylikin.

Lumensulamisvedet ja kevättulvat vaikuttavat monin tavoin elävään luontoon. Aapasoilla tulvavedet “rakentavat” suon pienoistopografiaa; mm. jänteet (kaarrot) ja rimmet (jotka yleensä sijaitsevat veden valumissuuntaan nähden kohtisuorassa) ovat lumensulamisvesien aikaansaannosta. Jokivarsilla – siellä, missä vesi virtaa nopeasti - jäätelit rikkovat lähes joka kevät kasvi- ja maapeitettä rajoittaen mm. rantametsien syntyä ja kasvua.

Monet sammalet, metsävarvut ja esim. mänty eivät pidä lietteestä tai tulvavesipeitosta. Paikoilla, joissa virtaus on vähäisempää, pääsevät kuitenkin mm. pajut ja lehtipuut muodostamaan jopa lehtomaisia rantametsiä ja -pensaikkoja; tulvavesi tuo jokirannoille joka vuosi luonnonmukaisen lietelannoituksen. Varsinkin viljavilla alueilla (mm. Pohjois-Kuusamossa ja Lapin kolmiossa) tämä liete parantaa merkittävästi maapperän ravinnetilaa. Lisää (tulvaniityt)!

Mm. kullerot (Trollius europaeus) kukkivat pienen joen varren tulvaniityllä.

Sulamisvedet uhkaavat monen eläimen kevättä: talvilepopaikka uhkaa peittyä tulvan alle. Tämä tilanne kohtaa usein Lapissa niin karhua kuin sopuliakin ja varmastikin monia pieniä maapohjan selkärangattomia. Ja kyllä ihminenkin on ennen vanhaan kevättulvista paljon kärsinyt, kun ei ole päässyt edes liikkeelle kelirikon aikaan. Vasta kun jäät lähtivät, pääsi veneellä kulkemaan. Ennen muinoin olivat joet ja järvet ensisijaisen tärkeitä liikennereittejä; asutuskin keskittyi niiden tuntumaan (tämä näkyy yhä karttakuvassa). Lapin suurten jokien välisissä erämaissa asui harva ihminen; siellä käytiin vain metsästämässä ja kalastamassa.

Kun lumipeite häviää...

Eliöiden fysiologinen kello on käynyt läpi talven ja vähitellen saavuttanut sen vaiheen, jolloin eliö - kasvi tai eläin - on valmis aloittamaan kevään puuhat. Puiden ja monien lumen alla talvehtivien kasvien ja puidenkin aikalukko avautuu jopa jo vuodenvaihteen tienoilla. Joulukuusikin saattaa silloin aloittaa kasvunsa sisälle tuotuna, mutta ei sitä ennen syksyllä. Kts. myös talvensietokyvyn heikkeneminen!

Lumipeitteen poistuminen keväällä on lumen alla talvehtineille kasveille ja hyönteisille valtava ja nopea elinympäristön muutos. Pitkän talven ajan (jopa 6-7 kuukautta) on lumen alla ollut yötä päivää hämärää, keskitalvella aivan pimeääkin. Valon määrä on jo puolen metrin paksuisen lumipatjan alla lähes olematon, keväälläkin. Sitten yhtäkkiä nämä eliöt joutuvat kirkkaaseen kesään - yölläkin on valoisaa!

Lumen alla on myös lämpötila pysytellyt tasaisena: harvoin se on painunut montakaan astetta 0-asteen alapuolelle. Lumen sisäinen “ilmasto” on mereistä myös siinä suhteessa, että ilma on kosteaa: suhteellinen kosteus pitkiä ajanjaksoja 100 prosentin tienoilla. Lumen alle kertyy myös hengityksen tuottamaa hiilidioksiidia (kaikki maan pieneliöt ja kasvit tietysti hengittävät), joskus keväällä hyvinkin paljon. Lumessa kasvien, mm. varpujen ympärille muodostuu onteloita, kun tummat varret sitoessaan lämpösäteilyä sulattavat lunta; muodostuu pienen pieniä kasvihuoneita. Nämä olosuhteet olisivat aika hyvät kasvun alkua ajatellen, mutta sitten yhtäkkiä lumisuojan hävitessä lämpötila alkaakin vaihdella yöpakkasista iltapäivän korkeisiinkin lämpötiloihin. Kts. myös fotosynteesi lumessa!

Aurinko saattaa lämmittää päivällä itse kasvejakin: männyn neulaset ovat auringossa jopa yli 10 astetta lämpimämpiä kuin ilma - ja seuraavana yönä voi olla yli 10 astetta pakkasta... Myös ilman kosteus vaihtelee nyt paljon. Riski on monille kasveille suuri ajatellen kasvun alkuvaiheita. Ei kannata alkaa kasvaa vielä lumen alla liian paljon eikä liian aikaisin! Tosin monien kasvien (mm. mustikan) silmut turpoavat jonkun verran jo lumen alla. Mutta esim. mänty herää vähitellen, ensimmäiset lämpimät päivät eivät vielä käynnistä yhteyttämiskoneistoa.

Lapissa on usein sellaisiakin keväitä, jolloin kasvit (ja muut heräävät vaihtolämpöiset) joutuvat suoraan lumen alaisesta talvesta kesän lämpöön: terminen kesä on jo alkanut ennenkuin lumipeite on täysin hävinnyt. Tällainen tilanne on tietysti lähes aina lumenviipynäpaikoilla. Kasvukausi jää tällöin varsin lyhyeksi.

Riitävätkö energiavarastot?

Pääosa lumen alla talvehtivista vaihtolämpöisistä kasveista ja eläimistä (mm. hyönteisistä) viettää talvensa horroksessa. Talven ajan on energian kulutus tietysti säästöliekillä lähinnä sen energian varassa, jonka eliöt ovat edellisenä kesänä hankkineet (ns. vararavinto). Pitkä talvi saattaa - varsinkin lumen alla - 'lämpimässä' - kuitenkin lepotilassakin ollessa kuluttaa energiavarastot hyvin vähiin ennenkuin uutta pystytään hankkimaan. Vielä keväällä on jonkin aikaa pärjättävä vanhoilla varastoilla (esim. ruohovartisten kasvien on rakennettava koko uusi yhteyttämiskoneisto). Osalla kasveja – mm. sammalet, jäkälät, havupuut ja monet varvutkin – on talven yli säilynyttä lehtivihreää, ne ovat ikivihreitä. Useilla talveksi lehtensä karistavilla on lehtivihreää esim. varsisolukossa, kuten mm. mustikkalla, puolukalla, haavalla tai koivulla. Sen avulla ne yhteyttävät jo ennen uusien lehtien puhkeamista.

Useilla kasveilla on energiavarastoja erityisesti maansisässä olevissa osissaan, juurakoissa tai juurissa. Ja juurakoita on usein paljon, esim. pohjoisen mustikalla (Vaccinium myrtillus) on maansisäistä fytomassaa usein 2/3 koko massasta! Jääleinikin (Ranunculus glacialis) maansisäinen fytomassa on peräti 70% koko kasvin fytomassasta. Vain maanpäälle kurkoittava osa yhteyttää, maansisäiset osat ovat siis loiselämää, mutta tärkeää sellaista. Myös maan sisässä alkaa uusi kasvu keväällä - ellei sitä tapahdu hiukan jo talvellakin.

Kts. myös nisäkkäiden talviset (rasva)varastot.

Kasvukausi alkaa...

Virallisesti kasvukausi alkaa silloin, kun vuorokauden keskilämpötila ylittää pysyvästi +5 asteen rajan. Pohjois-Suomessa se tapahtuu toukokuun puolivälin ja kesäkuun alun tienoilla. Huhtikuussa syntyvät ensimmäiset isot pälvet puiden alle ja päivänpaisteisille rinteille. Mutta jo ennen kuin lumipeite on kokonaan hävinnyt, on useiden kasvien elämä vironnut täyteen vauhtiin. Heräämistä kiirehtii myös se, että pohjoisen kesä on lyhyt. Tosin aurinko valaisee yölläkin, joten yhteyttäminen on mahdollista parhaimmillaan läpi vuorokauden. Paras nettotulos on saavutettavissa valoisana, mutta viileänä ajanjaksona, siis pohjoisen yöllä; silloin on hengitys vähäistä ja yhteyttäminen tehokasta.

Pihlajan (Sorbus aucuparia) silmu aukeaa. Talvella silmua suojasivat karvaiset silmusuomut.
Nyt niiden sisäpuolelta ponnistavat uudet lehdet.

Harmaaleppä (Alnus incana) ja monet pajut (Salix) kukkivat jo lumen aikaan tai viimeistään jäiden lähtiessä, samoin eräät tunturikasvit (mm. sinirikko, Saxifraga oppositifolia). Se kukkii jo muutama päivä lumen häviämisen jälkeen! Tupasvillakin (Eriophorum vaginatum) aloittaa kukintaansa nopeasti keväällä; turve on vielä umpijäässä, kun tupasvillan versot jo nousevat turpeesta ja mustat, keltaheteiset kukinnot ("mustapäät") ilmestyvät. Myös pohjanvariksenmarja (Empetrum hermaphroditum) avaa pienet kukkansa varhain. Monia muitakin tälläisia esimerkkejä voisi pohjoisesta kertoa. Yksi syy tähän nopeaan alkukehitykseen on juuri tuo pitkä valoisa aika ja toinen syy se, että kukkasilmut on tehty jo edellisenä syksynä hyvin pitkälle valmiiksi. Lisää: kasvun alku!

Pohjoisessa ei kuitenkaan ole sellaista kevätaspektia kukkivine vuokkoineen ja muine kevätkukkineen kuin monissa etelän metsissä. Tähän on yhtenä syynä se, että pohjoisen metsissä on puustosta (havupuut!) johtuen valoisuus lähes aina samanlainen, sen sijaan etelän metsät muuttuvat aika varjoisiksi, kun lehtipuut saavat lehvästösä valmiiksi. Kukkiminen vaatii valoa, samoin monet kukkia pölyyttävät hyönteiset. Varhaiskevään ehkä hyönteisille tärkein kukkiva kasvi on paju. Niitä onkin pohjoisessa paljon ja monia lajeja!

Metlan fenologisen seurannan mukaan mustikan kukinta puolestaan tapahtuu Lapin eteläosissa viikoa kahta aikaisemmin kuin Etelä-Lapissa. Mm. alkukesän lämpösumman kertyminen vaikuttaa ratkaisevasti tämänkaltaisiin eroihin. Linkki: Metlan mustikkaseuranta, kaikki vuodet!

Pihlajan ja tuomen kukkimisesta on tehty havaintoja jo vuodesta 1752 lähtien (havaintokatko kuitenkin noin vuosina 1920-1950. Vahinko, sillä 1930 luvulla oli lämmin ilmastojakso... Kuitenkin havaintojen mukaan voidaan todeta, että pihlajan kukinta on aikaistunut koko maassa 2.9 päivää 100 vuotta kohti ja tuomi vastaavasti peräti 5.3 päivää.

Eläinten kevätkarkelot...

Talviaktiivisten eläinten vilkkaus kasvaa silminnähden keväällä jo hankien aikaan. Jälkiä lumella näkee paljon. Uutta elämäähän siinä valmistellaan... Tosin karhu ja ahma ovat saaneet jälkeläisensä jo keskellä ankaraa talvea, sopulikin on poikinut talvella lumen alla ehkä montakin kertaa. Lumien sulaessa vasoo jo porokin. Käpylinnuilla ja kuukkelillakin ovat pesät jo valmiina, ehkä munatkin.

Uuden elämän aika jatkuu koko kevään ja alkukesän. Päivisin oravat ajavat innolla toisiaan takaa päästellen jos minkäkinlaisia (mutta ei kauniita!) ääniä. Öisin on sama villi meno mm. jäniksillä (hankipojat saavat alkunsa). Monia ääniä kuuluu yölläkin: pöllöt huhuilevat, saattaapa kettukin rääkäistä, ja aamutuimaan kuuluu jostain kaukaa teeren kukerrusta. Korpin huuto, joka on läpi talven kantautunut korviin, saa seuraa pohjoisen ensimmäinen muuttolinnun, variksen, rääkäisyistä.

Pian tämän jälkeen alkaa muuttolintuja saapua massoittain. Suomessa talvehtii n. 20 miljoonaa lintuyksilöä, mutta kesällä täällä on peräti 100 miljoonaa lintua! Monet tulevat hyvinkin kaukaa; Afrikasta tulevien matka kestää peräti 2-3 kuukautta, sillä välillä on lepäiltävä ja ruokailtava. Pohjolassa on tilaa pesiä, paljon hyönteisravintoa ja pitkä valoisa päivä ravinnon etsimiseen - kannattaa tulla! Löydät muuttolintujen aikatauluja toisaalta tässä ohjelmassa. Kohta peippokin aloittaa tarmokkaan ja kuuluvan laulunsa, ja sen jälkeen alkaa pajulintu viheltää mollivoittoista säveltään. Joskus kesäkuussa kuuluu vihdoin käen kukuntaa, kevät päättyy... Lapissa ei ole kovin monia hyviä laulajia, mutta mainita kannattaa ainakin sinirinta, joka on joskus nimetty Lapin satakieleksi.

 

Ensimmäiset hyönteisetkin ilmestyvät pohjoisen maisemiin jo keväthankien aikaan. Lämpimän kevätpäivänaikana uskaltautuvat hyppyhäntäiset laumoittain lumen päälle saakka. Ne ovat talvehtineet maassa ja kipuavat sieltä etsimään ravintoa nousten aina lumen pinnalle saakka. Hyppyhäntäisiä voi olla tuhansia jokaisella neliömetrillä; niiden merkitys on suuri mm. metsäluonnossa karikeen hajoittajina. aikana uskaltautuvat hyppyhäntäiset laumoittain lumen päälle saakka. Ne ovat talvehtineet maassa ja kipuavat sieltä etsimään ravintoa nousten aina lumen pinnalle saakka. Hyppyhäntäisiä voi olla tuhansia jokaisella neliömetrillä; niiden merkitys on suuri mm. metsäluonnossa karikeen hajoittajina. Koskien rantamilla tapaa varhain keväällä koskikorentoja, jotka juuri ovat kuoriutuneet vedestä. Varhain keväällä, kun sää on vähän lämmennyt ja on tyyntä, ilmestyvät myös surviaissäääsket pitämään kevätkarkeiloitaan joskus hyvinkin suurina parvina (parvissa vain koiraita!). Hangella saattaa keväällä kömpiä myös joitakin lumihyönteisiä tai hämähäkkejä. Talvitekstissä on joitakin varsinaisten lumihyönteisten kuvia!

Jotkut päiväperhoset talvehtivat meillä aikuisena (mm. nokkosperhonen, suruvaippa ja sitruunaperhonen). Sen vuoksi ne ilmestyvätkin jo varhain aurinkoon lämmittelemään - ja kohta myös munimaan. Munien hedelmöittyminen on tapahtunut jo edellisenä kesänä. Lehtiä syöville hyönteisille on hyvin tärkeää, että toukat kuoriutuvat oikeaan aikaan – heti silmujen puhjetessa.

Ensimmäisiä pohjoisessakin yleisiä päiväperhosia, jotka eivät talvehdi aikuisena, ovat mm. pienet kangasperhoset (Callophrus rubi), jotka talvehtivat koteloina ja eräät sinisiivet. Myös joitakin pikkuperhosia lentelee jo lumien aikaan. Silloin on ruokaa kuitenkin vain niukasti tarjolla. Onneksi pajut – raita mukaanluettuna - kukkivat jo!

Jäiden sulaessa heräilevät sammakot talvilevostaan lampien pohjamudista (lisää: Sammakoiden talvi!). Varhain keväällä naarassammakko munii veteen, ja koiras, joka usein on jo pitkään istunut naaraan selässä odottaen mädin syntyä - hedelmöittää mädin. Vähän myöhemmin syntyvät mätimunista nuijapäät - sammakon toukat. Kesällä loikkivat jo pienet sammakonpoikaset...

Sammakkoeläinten mädin kehitystä ( ja aikuistenkin sammakoiden elämää?) häiritsee nykyisin ultraviolettisäteily. Etelämpänä on - ehkä tästä johtuen - havaittu sammakoiden määrän vähennevän; on puhuttu jopa sammakkoeläinten sukupuutosta. Sammakkoeläimiä (liskot, samakot) uhkaavat monet muutkin vaarat. Varsinkin munista kuoriutuneet sammakon toukat ovat alttiita monille ympäristöstresseille (mm. kuivuminen, lämpötilan suuret muutokset, pedot).

Muutaman kymmenen kilometrin etäisyydellä toisistaan elelevät sammakkopopulaatiot ovat geneettisesti hyvin erilaisia. Koska sammakot eivät liiku kovin paljon, pysyvät populaatiot erillään.

Lisää: Merja Otronen, 2005: Kuuluuko kurnutusta? - Suomen Luonto-lehti, 4/2005,46-51.

Luonnontieteellisen keskusmuseon sammakkosivut: http://www.fmnh.helsinki.fi/seurannat/herp/index.htm.

---

Kevät päättyy nyt!

Valitse Päävalikosta joku muu luontoaihe!